Etiopian Fotyen Tesfay juoksi elämänsä ensimmäisellä maratonilla kaikkien aikojen kakkosajan 2:10:53. Barcelonan maratonin voitto irtosi yli seitsemän minuutin erolla seuraavaan juoksijaan.
Kenialaisjuoksija
Ruth Chepngetichin nimissä oleva naisten maratonin maailmanennätys on saanut olla melko rauhassa edelliset kaksi vuotta, mutta sunnuntaina Barcelonassa nähtiin potentiaalinen ennätysyritys uuden haastajan toimesta.
Aiemmin pitkille ratamatkoille keskittynyt Etiopian
Fotyen Tesfay juoksi Barcelonassa elämänsä ensimmäisen maratonin, ja tuloksena oli voitto kaikkien aikojen toiseksi parhaalla ajalla 2.10.53. Tesfayn aika jäi vain 57 sekunnin päähän Chepngetichin ajasta, ja hän voitti toiseksi tulleen Kenian
Joan Jepkosgei Kiplimon yli seitsemällä minuutilla.
Tesfay lähti omien sanojensa mukaan haastamaan nykyistä ME-aikaa, mutta sääolosuhteet hankaloittivat ennätysyritystä.
- Yritin tosissani juosta tänään uuden maailmanennätyksen, mutta reitillä oli todella tuulinen keli. En saanut itsestäni kaikkea irti kisan loppupuolella. Toivon, että pystyn haastamaan ME-ajan myös seuraavalla maratonillani, Tesfay kommentoi kilpailun jälkeen.
Tesfay oli mukana Etiopian 10 000 metrin joukkueessa Pariisin olympia- ja Tokion MM-kisoissa. Viiden renkaan kisoissa etiopialaisjuoksija sijoittui seitsemänneksi ja MM-karkeloissa kahdeksanneksi.
Tämänhetkinen ME-nainen Chepngetich kärsii kolmen vuoden kilpailukieltoa dopingrikkomuksesta. Kenialaisjuoksija vapautuu kilpailukiellostaan huhtikuussa 2028.