Etiopia on tunnettu jo 1960-luvulta lähtien kestävyysjuoksun globaalina suurvaltana. Siihen nähden tuntuu erikoiselta, että dopingkäryt ovat olleet erittäin harvinaisia maan juoksijoiden keskuudessa.
Perjantaina saatiin kuitenkin viimein dopinguutisia myös Etiopiasta, kun Kansainvälisen yleisurheiluliiton (IAAF) etiikkaa valvova elin AIU ilmoitti, että syyskuussa 20 vuotta täyttänyttä
Berehanu Wendim Tsegua epäillään EPO-hormonin käytöstä.
Tsegun ennätys 10 000 metrin juoksussa on viime kesänä Hengelossa Etiopian MM-katsastuksissa juostu 27.00,73. Hän sijoittui kisassa seitsemänneksi. Tsegua ei nähty
Dohan MM-kisoissa, mutta elokuun lopussa Rabatissa käydyissä Afrikan kisoissa hän saavutti mestaruuden 10 000 metrillä. Puolimaratonin ennätyksensä 59.22 Tsegu juoksi Kööpenhaminassa syyskuun puolivälissä.
Etiopiaa edustaneiden urheilijoiden dopingkäryt ovat olleet laskettavissa yhden käden sormilla. Maan miehistä
Endeshaw Negesse Shumi (maratonennätys 2.04.52) kärysi meldoniumista vuonna 2016, ja
Ambesse Tolosa (maratonennätys 2.08.56) morfiinista vuonna 2008. Naisista
Eyerusalem Kuma (maratonennätys 2.24.55) kärysi vuonna 2013.