Bulgarian Bozhidar Saraboyukov voitti maansa mestaruuskisoissa peräti kolme kultaa. Suurlupauksen tulokset pituudessa, kolmiloikassa ja korkeudessa ovat jo kovaa valuuttaa kansainvälisillä kentillä.
Miesten hyppylajeihin on saatu uusi tähtiurheilija, ja hänen nimensä on
Bozhidar Saraboyukov.
Bulgariaa edustava 21-vuotias pomppuihme juhli jo viime talvena pituushypyn EM-kultaa Apeldoornissa, ja nyt Saraboyukov on päässyt huippuiskuun myös sivulajeissaan.
Bulgarialaistähti hallitsi menneenä viikonloppuna maansa hallimestaruuskilpailuja rautaisella otteella, kun palkintokaappiin tuli täytettä kolmen kultamitalin muodossa. Saraboyukov vei päälajinsa pituuden mestaruuden näytöstyyliin, ja suuronnistumiset nähtiin myös kolmiloikassa ja korkeudessa. Loikkapaikalla voittotulos oli 16,61, ja korkeuspatjalla ykköstulokseksi kirjattiin tulos 228.
Tällä hetkellä Saraboyukovilla on edustusoikeus Torunin MM-halleihin pituudessa ja korkeudessa.
Kahden hyppylajin erikoismiehiä on nähty vuosien varrella arvokilpailuissa, mutta kolmen lajin hallinta on jo harvinaisempaa. Yksi suurimmista lahjakkuuksista oli Yhdysvaltojen
Miguel Pate, joka löi 24 vuotta sitten hallikaudella pöytään tulokset 859, 16,52 ja 215.
Yleisurheilun kansainvälinen hallikausi huipentuu Puolan MM-halleihin, jotka kisataan 20.-22.3. Torunissa.