Charlotte Kalla kieltäytyy yhteistyöstä Ruotsin maajoukkuetta sponsoroivan vedonlyöntiyhtiön kanssa


Hiihdon moninkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari Charlotte Kalla on päättänyt, ettei hyväksy sponsoreikseen vedonlyöntiyhtiöitä. Tästä syystä Ruotsin hiihtomaajoukkueen uusi sponsori Svenska spel ei voi hyödyntää Ruotsin hiihdon suurintä tähteä kampanjoissaan.
Veijo Vaakanainen: 05.11.2019 14:08Hiihto
Charlotte Kalla kieltäytyy yhteistyöstä Ruotsin maajoukkuetta sponsoroivan vedonlyöntiyhtiön kanssa
Kuva: Ruka Nordic -kuvapankki
Charlotte Kalla.
Ruotsin maajoukkue on saanut tälle kaudelle uudeksi sponsorikseen vedonlyöntiyhtiö Svenska spelin, mikä on asettanut maan menestyneimmän maastohiihtäjän Charlotte Kallan ikävään tilanteeseen. Kolminkertainen olympiavoittaja Kalla on nimittäin jo aiemmin linjannut, ettei hän halua tehdä yhteistyötä vedonlyöntiyhtiöiden kanssa.

Kalla perusteli aiemmin päätöstään kieltäytyä sponsoriyhteistyöstä pelifirmojen kanssa Göteborgs Postenille sanomalla, että hänen mukaansa lainsäädäntö ei tavoita ulkomaisia pelifirmoja, eivätkä ne ota vastuuta peliriippuvuudesta kärsivistä. Päätökseen on vaikuttanut myös se, että hänen henkinen valmentajansa Thomas Nilsson työskentelee paljon peliriippuvaisten kanssa ja Kalla on hänen kauttaan saanut paljon tietoa peliriippuvuuden aiheuttamista ongelmista.

Tulevalla kaudella Svenska spel on kuitenkin koko Ruotsin hiihtomaajoukkueen sponsori. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Kalla joutuu kilpailemaan yhtiön logo hiihtoasussaan. Tämän tiiviimpään yhteistyöhön Kalla ei kuitenkaan yhtiön kanssa suostu, vaan on ilmoittanut, ettei halua esiintyä yhtiön mainoksissa tai muissa kampanjoissa. Dagens Nyheterin haastattelussa Kalla totesi kokevansa, että tällainen yhteistyö tulisi vahingoittamaan sekä häntä että Svenska speliä.

”Suhtautumiseni Svenska speliin on neutraali, aivan kuten muihinkin maajoukkueen sponsoreihin. En kuitenkaan koe olevani oikea ihminen tekemään yhtiön tuotteita tunnetuksi ja esiintymään sen kampanjoissa”, Kalla toteaan haastattelussa.

Maastohiihdon maailmancup-kausi 2019-2020 käynnistyy reilun kolmen viikon päästä Rukalta.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta