Dohan MM-kisat Naisten Seiväskarsinta: Murto finaaliin? Lue ennakko!

Wilma Murto tiukan haasteen edessä seiväskarsinnassa - finaalipaikka vaatii nappionnistumisen


Naisten seiväshypyn karsinta käydään Dohan MM-kisojen avauspäivänä klo 17:30. Suomen Wilma Murto lähtee hakemaan finaalipaikkaa haastajan asemasta.
Etusuora: 27.09.2019 10:57Yleisurheilu
Wilma Murto tiukan haasteen edessä seiväskarsinnassa - finaalipaikka vaatii nappionnistumisen
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Wilma Murto.
Naisten seiväshypyn karsintaraja on 460. Finaaliin selviytyvät kaikki karsintarajan ylittäneet, kuitenkin vähintään karsinnan 12 parasta.

Naisten seiväskarsinta starttaa käyntiin Dohan MM-kilpailuissa kisojen avauspäivänä perjantaina klo 17.30. Suomen värejä kisassa edustaa ME-juniori Wilma Murto.

21-vuotiaan Murron kausi on ollut vaikea. Tammikuussa Australiassa rima ylittyi korkeudelta 451 ja kesäkuun alussa Turussa vielä korkeudelta 445, mutta sen jälkeen ollut takkuista. Murron kolme viimeistä kisaa ennen Dohaa tuottivat elo-syyskuun vaihteessa tulokset 421, 424 ja 430.

Lontoon MM-kilpailuissa 2017 finaalin pääsemiseksi piti ylittää 450 toisella yrityksellä. Rion olympialaisissa 2016 taso oli kovempi, ja tuolloin 455 piti ylittää täysin puhtaalla sarjalla. Maailman seivästaso on ollut vuonna 2019 sen verran laaja, että 455 puhtaalla sarjalla on hyvin todennäköinen finaalivaatimus myös perjantain karsinnassa.

Murron kauden tilastotulos on karsintakilpailuun osallistuvien joukossa 30:nneksi paras.

Naisten seiväsfinaali, karsinta-analyysi


Varmasti finaaliin:

Jenn Suhr, Anzhelika Sidorova, Katie Nageotte, Sandi Morris, Ekateríni Stefanídi, Alysha Newman, Holly Bradshaw, Yarisley Silva

Melko varmasti finaaliin:

Nikoléta Kiriakopoúlou, Angelica Bengtsson, Tina Šutej, Robeilys Peinado

Kiikun kaakun:

Ninon Guillon-Romarin, Michaela Meijer, Li Ling, Iryna Zhuk, Xu Huiqin, Angelica Moser, Lisa Ryzih, Irina Ivanova, Maryna Kylypko, Kelsie Ahbe, Nicole Büchler, Roberta Bruni, Wilma Murto

Ulos finaalista:

Liz Parnova, Romana Malacova, Alyona Lutkovskaya, Katharina Bauer, Fanny Smets, Killiana Heymans, Lene Retzius

Lue myös



Katso kaikki uutiset