Dopinghylkäyksistä kärsivät myös puhtaat urheilijat


Yleisurheilu on viime aikoina myllertänyt rajuissa dopingsotkuissa. Media on vesi kielellä odottanut korruptioon ja dopingiin syyllistyneiden keskeisten henkilöiden paljastumista.
Etusuora: 23.01.2016 14:02Yleisurheilu
Dopinghylkäyksistä kärsivät myös puhtaat urheilijat
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Monilla on kuva, että tilanne on "ok", kunhan syylliset on saatu kiinni ja pistetty kärsimään rikkomuksista. Kuitenkin kaiken tämän takana unohtuu tästä konkreettisesti eniten kärsivät henkilöt: muut urheilijat.

Esimerkkinä voidaan mainita yhdysvaltalainen kuulan olympiavoittaja (2004) Adam Nelson, joka julistettiin olympiavoittajaksi lähes yhdeksän vuotta kilpailun jälkeen, kun alkuperäinen voittaja Juri Bilonoh hylättiin takautuvasti dopingin käytön vuoksi. Nelson kertoi BBC:n radiohaastattelussa (20.1) jopa hieman surkuhupaisia kokemuksiaan, mitä kaikkea tämä aiheutti hänen uralleen.

Ensinnäkin Nelson julistettiin olympiavoittajaksi 37-vuotiaana ja ura oli päättynyt vuosi aiemmin, joten sympaattinen kuulamies ei päässyt kilpailemaan kertaakaan tittelillä ”olympiavoittaja”.

- Meni vuosia tajuta, että olen todella olympiavoittaja. Aluksi olin vihainen ja turhautunut, kun ymmärsin mistä kaikesta olin jäänyt paitsi.

Yhdysvalloissa kaikki on suurempaa ja se koskee myös sponsorituloja. Nelson kertoi laskeneensa, että mikäli hän olisi ollut vuodesta 2004 lähtien olympiavoittaja, olisi hän tienannut urallaan noin 2 miljoonaa dollaria enemmän. Tähän sisältyy sponsoritulojen lisäksi myös starttirahat.

Kun usein urheilijoiden unelmana on saada olympiamitali kansallishymnin saattelemana olympiastadionilla, niin Nelsonin mitaliseremonia ei ollut aivan yhtä tunnerikas.

- Yhdysvaltojen olympiakomitean jäsen kysyi, että pääsisinkö tulemaan Atlantan lentokentälle mitalinvaihtoa varten. Menin kentälle ja siinä lentokentän ruokalassa ranskalaisten rasvaisessa tuoksussa kaivoin taskusta hopeamitalini ja hän ojensi minulle kultaisen, Nelson muistelee.

Suomesta hieman vastaavaa on kokenut moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen. Karjalainen on kaksinkertainen arvokisamitalisti, mutta vain kerran seissyt palkintopallilla ja silloinkin liian matalalla.

Karjalainen julistettiin Euroopan mestariksi vuonna 2014, kun vuoden 2006 EM-kisojen alkuperäisen voittajan Ivan Tihonin näytteistä oli löytynyt dopingaineita. Karjalaisen seremonia oli sentään hieman hohdokkaampi kuin Nelsonin, sillä mies sai mitalinsa Ruotsi-ottelun yhteydessä olympiastadionilla 2014.

Vuoden 2005 kotikisojen MM-pronssille Karjalainen nousi myös Tihonin ja maanveljensä Vadim Devjatovskin käryjen saatteleman vuonna 2014. Näin mieheltä meni sivusuun podiumille nouseminen kotiyleisön edessä. Hopeamitalisti Devjatovskin kärystä 2005 kisoissa kerrottiin jo 2012, mutta virallinen päätös mitalisteista on venynyt vuosikausia.

Karjalaisen ura jatkui aina vuoden 2013 selkävaivoihin saakka. Ken tietää, miltä nykyisen kunnanvaltuutetun loppu-ura olisi näyttänyt Euroopan mestarina ja MM-pronssimiehenä.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta