Dopingsotkuissa ryvettynyt Justin Gatlin siirtyy Nikelle


Urallaan kaksi dopingpannaa lusinut amerikkalaissprintteri Justin Gatlin siirtyy kiinalaisen urheiluvälinevalmistajan Xstepin riveistä Niken talliin.
Joonas Lehtinen: 26.03.2015 10:52Yleisurheilu
Dopingsotkuissa ryvettynyt Justin Gatlin siirtyy Nikelle
Kuva: Trackpic
Kuvituskuva.
Gatlin oli ennen uransa toista dopingkäryä Niken sponsoroimien urheilijoiden listalla, mutta sai toisen kärynsä myötä lähteä Niken vahvuudesta.

Uutinen Gatlinin ja Niken solmimasta yhteistyösopimuksesta herätti sosiaalisessa mediassa voimakkaita reaktioita. Muun muassa maratonin ME-nainen Paula Radcliffe, itsekin Niken urheilija, kummasteli twitter-tilillään Gatlinin tapausta. Radcliffe ilmaisi olevansa äärimmäisen pettynyt kuullessaan Gatlinin sopimuksesta urheiluvälinejätin kanssa.

Myös Tyson Gayn on ilmoitettu siirtyneen Niken vahvuuteen miehen liityttyä John Smithin talliin. Virallisesti Gay ei kuitenkaan ole niinkään Niken urheilija, vaan yhteistyö Niken suhteen tulee juuri valmentaja Smithin ryhmän kautta.

Kaiken kaikkiaan yleisistä reaktioista päätellen vaikuttaisi siltä, että Nike on ottamassa jonkinmoista riskiä maineensa suhteen. Vai onko sittenkin niin, ettei todella ole olemassakaan huonoa julkisuutta?

 

lähde: BBC sport, Flotrack
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta