Vasta 23-vuotias korkeushypyn Valko-Venäjän ennätysmies Dzmitry Nabokau jäi kiinni kielletyn aineen käytöstä.
Valko-Venäjän korkeusennätystä 236 hallussaan pitävä
Dzmitry Nabokau (s. 1996) on jäänyt kiinni dopingin käytöstä. Nabokaun näytteestä on löytynyt merkkejä furosemidi-nimisen diureetin käytöstä. Kyseistä ainetta pidetään niin sanottuna peiteaineena, jolla saatetaan peittää muiden dopingaineiden käytön näkyminen testeissä. Näytteen antamisen ajankohtaa ei ole paljastettu.
Nabokau hyppäsi maansa ennätyksen toukokuussa 2018 kotimaassaan sijaitsevassa Brestin kaupungissa käydyssä kilpailussa. Hän on saavuttanut alle 23-vuotiaiden EM-kullan vuonna 2017 sekä alle 20-vuotiaiden MM-hopean vuonna 2014.
Nabokau osallistui myös
Dohan MM-kisoihin, joissa hän jäi karsintaan tuloksella 226. Saman kohtalon hän kokenut vuonna 2016 sekä Rion olympialaisissa että Amsterdamin EM-kisoissa. Hän tämän kauden paras tuloksensa oli 230, jonka hän hyppäsi elokuussa Minskissä ja Madridissä käydyissä kisoissa.
Lähde:
Associated Press