EM-nelonen Lassi Etelätalo taas valoisalla tiellä: Henkisesti parempi lähteä kisaamaan

EM-nelonen Lassi Etelätalo taas valoisalla tiellä: Henkisesti parempi lähteä kisaamaan


Joel Sippola: 20.06.2018 21:08Yleisurheilu
EM-nelonen Lassi Etelätalo taas valoisalla tiellä: Henkisesti parempi lähteä kisaamaan
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Keihäänheittäjä Lassi Etelätalo pystyy taas heittämään muutaman rikkonaisen kauden jälkeen. Luottavaisen oloisella urheilijalla on sanansa sanottavanaan EM-edustuspaikkojen suhteen.

Vuoden 2014 EM-kisoissa hienosti neljänneksi kiskaisseen Etelätalon näkymä näytti vielä tuolloin kirkkaalta. Kaksi seuraavaa vuotta menivät kuitenkin täysin piloille kipeän kyynärpään takia.

Joka tapauksessa viime vuonna oli näkyvissä orastavia merkkejä paremmasta, kun Joensuun Katajan keihäsjermu pystyi ylipäätänsä kisaamaan seitsemän kisan verran.

Tämän kesän aikana kolmesti kisannut Etelätalo on heittänyt tuloksellisesti viime vuotta paremmin. Keihäs on lentänyt kahdesti yli 78 metrin. Kauden paras on 78,38.

– Viime kesä oli vielä paluukausi. Silloin ei ollut luottoa, kun keväällä sain vähän heittoja alle.

Viime harjoituskauden alku meni pitkälti syksyllä leikattua nilkkaa kuntouttaessa. Muuten harjoitusrupeama meni Etelätalon mielestä onnistuneesti.

– Talvi meni vuoden vaihteeseen asti nilkkaa kuntouttaessa. Silloin meni paljon ylävartalopainotteisesti, mutta keväämmällä pystyin tekemään kaiken mitä suunnitelmissa olikin.

– Nyt on ollut henkisesti parempi lähteä kisaamaan, kun kädessä ei ole ollut tuntemuksia. On pystynyt keskittymään tekniikkaan enemmän.

Suorituksen ongelmakohta

Neljä vuotta sitten Etelätalo tykitti EM-karsintaa lukuun ottamatta jokaisessa kisassa kasikymppisen. Millaisia valmiuksia on palata tuolle tasolle?

– Fyysisesti paikaltaan heitot ovat paremmalla tasolla kuin 2014. Tukijalka on vielä aika löysä, ja varsinkaan kovemmalla vauhdilla paketti ei pysy vielä kasassa.

Ongelma juontaa juurensa syksyisestä nilkkavaivasta. Hiljalleen tilanne on menossa parempaan suuntaan.

– Mikäli saan vauhtijuoksun toimimaan, uskon yltäväni ennätykseeni (nykyinen ennätys 84,98).

Taistelu Berliinin kisalipusta

Upeissa merkeissä kautensa liikkeensä rykäissyt Oliver Helander on tällä hetkellä kansallisen kastin ykköstykki. Tero Pitkämäen loukkaantuminen pisti pakkaa levälleen. Tämän vuosikymmenen luottolenkki Antti Ruuskanen on juuri palannut  tositoimiin.

Kun lajin kotimainen tilanne on tällä hetkellä hieman sekava, kahdesti 78 metriä nakanneella Etelätalolla on iskun paikka. Berliinin EM-raja on tasan 80 metriä.

– Näillä tuloksilla en koe asemaani vielä hyväksi. Uskon pystyväni nousemaan lähemmäs Oliverin tasoa. Tosin hän voi vielä heittää vielä paljon pidemmällekin, Etelätalo naurahtaa.

Hän uskoo, että Helanderin, Ruuskanen, Mannion sekä Espoossa ennätyksensä tehneen Jami Kinnusen myötä on odotettavissa hyvää kilpailua. Viime kesänä vain kaksi miestä ylitti 80 metrin viivan.

– Vaikka Tero on poissa, eiköhän tästä vielä hyvä keihäskisa saada. Ainakin parempi kuin viime vuonna, Etelätalo luottaa.

Samalla hän näkee, että EM-edustuspaikkaan ei riitä pelkkä kasikympin puhkaisu. Arvokisapaikka olisi ensimmäisen sitten vuoden 2014 EM-kisojen.

– Luultavasti ja toivottavasti se paikka vaatii vähän parempaa. Uskon kamppailevani siitä paikasta.

Korjaus 21.6. 0:58: Ari Mannio ei ole kisannut tämän kauden aikana, vaikka aiemmin Antti Ruuskasen yhteydessä toisin mainittiin.

 

Lue myös


Katso kaikki uutiset