Tiistaina kilpaillaan perinteikäs Paavo Nurmi Games Turussa. Tässä ennakko kovatasoisiin kilpailuihin.
Suomen
Mustafe Muuse on linjannut tälle kaudelle tavoitteekseen rikkoa
Lasse Virenin Suomen ennätyksen 13.16,3. Viren juoksi ennätyksensä 14.9.1972, joten Suomen ennätys on kestänyt aikaa jo lähes 53 vuotta.
Muuse saa lähtöönsä kovatasoisen ryhmän, jossa on ainakin edellytykset ennätyksen syntymiseen. Mukana on 12 juoksijaa joiden ennätys on parempi kuin Virenin SE. Heistä tällä kaudella alle 13.10 ovat juosseet Eritrean
Saymon Tesfagiorgis (PB/SB: 13.01,85), Etiopian
Kekeba Bejiga (PB/SB: 13.06,95) ja Belgian
John Heymans (PB/SB: 13.03,46/13:08,93).
Virenin ennätyksen rikkominen vaatisi kuitenkin Muuselta (PB: 13.30,04) lähes 14 sekunnin ennätysparannuksen, joten helpolla Virenin aika ei ole kaatumassa tänäkään vuonna.
Myös 1500 metrillä saatetaan päästä lähelle Suomen ennätysaikoja.
Joonas Rinteen omissa nimissä oleva SE on 3.35,20 ja nyt mukana on kahdeksan juoksijaa, jotka ovat juosseet pelkästään tällä kaudella tuon ajan alle. Rinteen kauden paras on Dresdenissä kesäkuun alussa juostu 3.36,47.
Miesten 3000 m esteissä alkukaudesta loukkaantumisista kärsinyt Euroopan mestari
Topi Raitanen avaa oman kautensa. Taso tämän vuoden Paavo Nurmi Gamesissa on erittäin kova, sillä mukana on muun muassa alkukesästä Euroopan ennätystä hätyytellyt Saksan
Frederik Ruppert.
Ruppert juoksi Timanttiliigassa hurjan ajan 8.01,49, joka on kaikkien aikojen kolmanneksi paras aika Euroopan tilastossa. Tämän lisäksi kuusi lähtijää ovat juosseet pelkästään tällä kaudella alle Raitasen ennätyksen 8.16,57. Vauhtia on siis tarjolla heti kauden avausmatkalle.
Muokkaus: Raitasen nimi on poistunut PNG:n lähtölistalta, eikä miestä nähdä Turussa lähtöviivalla. Uutinen: Raju takaisku - Topi Raitanen ulos Paavo Nurmen kisoista
Suomalaisittain mielenkiintoisin ja kansainvälisillä mittareilla kovatasoisin kilpailu lienee kuitenkin naisten moukarinheitto. Suomen ennätyksen 77,14 vastikään heittänyt
Krista Tervo ja 77,07 tällä kaudella nakuttanut
Silja Kosonen saavat vastaansa tasaisen ryhmän arvokisoissa meritoituneita urheilijoita.
Mukana ovat muun muassa hallitseva olympiavoittaja Kanadan
Camryn Rogers, ME-nainen Puolan
Anita Wlodarczyk ja MM-hopeamitalisti USA:n
Janee' Kassanavoid. Kolmikosta kaikki ovat heittäneet uransa aikana vähintään kerran 78 metriä puhki.
Muista osallistujista
Sara Fantinilla (PB: 75,77) on heikompi ennätys kuin suomalaisduolla, mutta häneltäkin löytyy EM-kulta ja -pronssi palkintokaapistaan. Suomea kilpailussa edustaa myös
Suvi Koskinen, jonka ennätys on vuonna 2023 heitetty 71.10.
Muista suomalaisista kärkiurheilijoista
Saga Vanninen kilpailee 100 metrin aidoissa yhdessä
Nooralotta Nezirin,
Reetta Hurskeen,
Lotta Haralan ja
Vilma Mäen kanssa. Kilpailu on yksi illan odotetuimpia, kun neljä kotimaan kärkiaituria iskevät yhteen.
Naisten 3000 m esteissä
Ilona Mononen jahtaa uutta Suomen ennätystä. Naisten seiväshypyssä nähdään
Saga Andersson ja naisten korkeudessa
Ella Junnila,
Heta Tuuri sekä
Sini Lällä.
Miesten 100 metrin kilpailussa nähdään peräti kuusi kymmenen sekunnin uransa aikana alittanutta urheilijaa ja kovaa tasoa pukkaa myös miesten kiekossa sekä miesten pituushypyssä.
Paavo Nurmi Games käynnistyy tiistaina 17. kesäkuuta kello 16.30. Suora TV-lähetys alkaa samaan aikaan YLE TV2:lla sekä YLE Areenassa.
Katso myös: Paavo Nurmi Games 2025 - Ohjelma & aikataulut
Paavo Nurmi Gamesin 2025 kaikki osallistujalistat löydät
Tilastopajasta.