Vantaan Suomen Cupissa ensimmäiset arki-illan kilpailut 15.-16.1.2019

Vantaan Suomen Cupissa ensimmäiset arki-illan kilpailut


Vantaan Hiihtoseura on kokenut kansallisten kilpailijoiden järjestäjä, sillä 60-vuotias perinneseura järjestää ensi viikolla jo historiansa 20:nnet tv-kisat. Tiistai ja keskiviikko tuovat kokeneelle seuralle kuitenkin jotain uutta: Suomen Cupia nimittäin hiihdetään ensimmäistä kertaa arki-iltoina.
Etusuora: 11.01.2019 08:58 Hiihto
Vantaan Suomen Cupissa ensimmäiset arki-illan kilpailut
Tiistaina Hakunilassa hiihdetään Vantaan Suomen Cupin 5/10 km (v) henkilökohtaiset kilpailut ja keskiviikkona vapaan tyylin viestit.

– 2000 stadionrakentamis-talkootuntia vajaan puolen vuoden aikana, parikymmentä rakentajaa. Lukematon määrä muuta organisointi-talkootuntia, yhteensä noin 300 vapaaehtoista talkoolaista. 40 000 kuutiota lunta tehty pääosin kahdeksalla lumitykillä, kilpailunjohtaja Satu Kalajainen listaa muutamia lukuja tapahtuman taustalta.

Lunta 2,5 kilometrin kisaradalla on noin puoli metriä, joten tykkilunta on tarvittu. Hakunilassa on jälleen kaikki kunnossa tapahtumaa varten. Yleisön toivotaan saapuvan paikalle hyvissä ajoin ja käyttävän ympäristöystävällisesti julkista liikennettä.

– Järjestäjä odottelee paikalle useampaa tuhatta katsojaa. Vantaalaisyleisöä on aina kehuttu upeasta kannustuksesta ja järjestäjät toivovatkin yleisön puolustavan mainettaan näissä ensimmäisissä Suomen Cupin arki-iltakisoissa, Kalajainen kannustaa.

Vinkanharju tähtää kymmenen parhaan joukkoon


Kilpailuihin ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 13. tammikuuta, jolloin urheilijalista on selvillä. Vantaan Hiihtoseura on kotikisoissaan joka tapauksessa hyvin edustettuna. Nuoremmista hiihtäjistä Waltteri Vinkanharju ja Sonja Eskelinen ovat iloisia päästessään jälleen seuransa järjestämiin kisoihin tutuille laduille.

– Hakunilassa on yleensä mennyt ihan hyvin. Suomen Cupissa molemmat ovat minulle hyviä matkoja – tiistaina tähtään kymmenen parhaan joukkoon, ja jos viestissä pääsen ykkösjoukkueeseen, podium on tavoite, Vinkanharju miettii.

Tavoitteenaan Tampereella rakennustekniikkaa opiskelevalla miehellä on kauden SM-hiihdoissa henkilökohtaisilla matkoilla 10 parhaan joukkoon yltäminen ja pääsy seuransa kivikovaan viestijoukkueeseen. Myös talviuniversiadit siintävät yhtenä kauden tavoitteena. Kauteensa toistaiseksi hän ei täysin tyytyväinen ole. Hän arvelee harjoittelun lipsahtaneen heinäkuussa hieman ylirasituksen puolelle, mikä on heijastellut tuloksiin.

– Alkukausi ei ole ollut mikään hirveän hyvä, vähän alavireinen. Muutama hyvä kisa on tullut, Vinkanharju sanoo.

Eskelinen hakee tulosta loppukauden kisoista


Vantaalla ja Vuokatissa asuvalla Sonja Eskelisellä on toisena kautena peräkkäin ollut haasteita toistuvien flunssien kanssa.

– Olin syksyllä aika paljon kipeänä, en ole pystynyt treenaamaan kauhean optimaalisesti. Marras-joulukuun vaihteesta olen treenannut aika lailla normaalisti, viime viikonloppuna Skandinavia-cupissa kautensa avannut Eskelinen sanoo.

Repaleiset harjoituskaudet ovat aiheuttaneet sen, että tavoite tälle kaudelle oli saada ehjä harjoituskausi. Nyt kun Eskelinen on päässyt jälleen hyvään harjoitteluvauhtiin, tavoitteet kilpailukauteen ovat maltilliset:

– Tästä lähtien tavoitteena on, että saisin treenin pyörimään kunnolla ja kisattua paljon, toivottavasti loppukaudella saisin hyvää tulosta tehtyä, Mikko Virtasen valmennettava sanoo.

Eskelinen on Vinkanharjun tavoin kisannut Hakunilassa kymmenvuotiaasta lähtien.

– Ihan hauskoja muistoja, muttei ole siellä tullut ihan huippuhiihtoja, vartin ajomatkan päässä Hakunilan laduilta asuva Eskelinen sanoo hymyillen.

Tiistaina ja keskiviikkona on taas uusia mahdollisuuksia onnistua kotikisoissa.

– Toivon, että saisin itsestäni irti ja tuntuisi siltä, että lihakset toimivat paremmin kuin Skandicupin kisoissa. Viestissä toivon, että meidän koko joukkueella menee hyvin.

Vantaan Suomen Cup 15.-16.1.2019 - Kisojen aikataulu


AikatauluLaji
ti 15.1.2019 klo 17:50Naiset 5 km (v), väliaikalähtö
ti 15.1.2019 klo 18:45Miehet 10 km (v), väliaikalähtö
ke 16.1.2019 klo 18:05Naisten viesti 3 x 5 km (v)
ke 16.1.2019 klo 18:55Miesten viesti 3 x 7,5 km (v)

Vantaan Suomen Cupin kilpailut televisioidaan Ylen kanavilla.

LÄHDE: Hiihtoliiton tiedote