Virolainen Allika Inkeri Moser on tehnyt maanantaina seiväshypyssä uuden alle 18-vuotiaiden maailmanennätyksen 452.
Maaliskuussa 17 vuotta täyttäneen
Allika Inkeri Moserin ME-tulos syntyi Pohjois-Makedonian Skopjessa käytävillä Nuorten olympiafestivaaleilla. Hypyn aikana vallitsi tukala noin 40 asteen lämpötila.
Ikäluokan edellinen maailmanennätys oli Yhdysvaltain
Amanda Mollin 451 vuodelta 2022. Moserin aiempi oma ennätys oli kesäkuussa hypätty 441.
Moser on alle 18-vuotiaiden ikäluokassa ylivoimainen urheilija maailmassa, sillä kauden toiseksi paras tulos tässä sarjassa on kahden kreikkalaishyppääjän tekemä 430. Alle 20-vuotiaiden kauden maailmantilastossa hän jakaa kärkipaikan Yhdysvaltain
Anna Willisin kanssa.
Suomalaisittain varsin mielenkiintoiseksi Moserin ennätyksen tekee se, että hyppääjää valmentaa
Saga Vannisen viisiottelun maailman- ja Euroopan mestariksi luotsannut
Erki Nool.
Nool oli sunnuntaina Norjan Bergenissä seuraamassa, kun Vannisesta tuli alle 23-vuotiaiden 7-ottelun Euroopan mestari uudella Suomen ennätyksellä 6563.
Noolin oli tarkoitus matkustaa Bergenistä suoraan Skopjeen seuraamaan Moserin hyppyjä, mutta lentokoneen teknisten ongelmien takia hän joutui jäämään Norjaan.
Nool antoi kuitenkin Moserille Norjasta ohjeita kisan aikana, koska näki valmennettavansa hypyt tuoreeltaan hänelle lähetettyjen videoiden avulla. Kyseessä oli Moserin uran ensimmäinen kilpailu, jota Nool ei ollut paikan päällä seuraamassa.
Seiväshypyn alle 20-vuotiaiden maailmanennätys on edelleen
Wilma Murron talvella 2016 hallissa hyppäämä 471.
Murto hyppäsi U18-ikäisenä vuonna 2015 tuloksen 445. Toinen suomalaishuippu
Elina Lampela teki tässä ikäluokassa parhaimmillaan tuloksen 432.
Lähde: Postimees