SM-hallien avauspäivänä ratkotaan 17 lajin suomenmestaruudet. Sunnuntain kohokohtia ovat muun muassa 60 metrin aitajuoksut ja naisten korkeuden loppukilpailu.
Yleisurheilun kotimainen hallikausi huipentuu viikonloppuna Espoon Leppävaaraan, jossa kilpaillaan SM-mitaleista. Tarjolla on tuttuun tapaan tiukkoja taisteluita suomenmestaruuksista, mutta samalla viikonloppu on tärkeä näytönpaikka maaliskuun lopussa Puolan MM-kisoihin matkaaville urheilijoille.
Tällä hetkellä MM-kisajoukkueeseen on valittu vasta kolme urheilijaa, mutta täydennyksiä tehdään vielä maaliskuun alkupuolella. Kisapaikkansa ovat varmistaneet jo moniottelija
Saga Vanninen, pika-aituri
Elmo Lakka ja pikajuoksija
Mette Baas.
SM-hallien toinen kilpailupäivä lähtee käyntiin klo 10.10 naisten viisiottelun 60 metrin aidoilla ja huipentuu klo 18.20 kisattavaan naisten 4x200 metrin viestiin. Kilpailuja voi seurata päivän aikana Yle TV2 -kanavalta ja Yle Areenasta.
Etusuora nostaa esille kolme toisen kilpailupäivän mielenkiintoista lajia.
Pika-aitojen finaaleissa hurjat panokset
Sunnuntain ehdottomiin kohokohtiin voidaan laskea sekä miesten että naisten 60 metrin aitakilpailut, joissa riittää lisäpanosta myös SM-mitalien ohella. Puolan MM-halleihin voidaan valita vain kaksi urheilijaa lajia kohden, ja kisapaikoista käydään kovaa taistelua loppuun asti. Lisänäyttöjä voi antaa SM-hallienkin jälkeen, mutta Espoon kisat antavat jo hyvää suuntaa kisavalinnoista.
Naisten kisan ennakkosuosikki on tilastokärki Reetta Hurske, mutta hänen lähimmät kilpakumppaninsa vaanivat vain muutaman sadasosan päässä.
Lotta Haralalla ja
Saara Keskitalolla on myös kaikki mahdollisuudet voittoon, joten naisten aitafinaalista on odotettavissa todella mielenkiintoinen kamppailu.
Miesten puolella Lakka on jo lunastanut kisalippunsa Puolaan, mutta saman seuran
Santeri Kuusiniemi ja
Ilari Manninen taistelevat vielä mahdollisesta toisesta edustuspaikasta. Molempien juoksijoiden tilastoaika on 7,70, kun suora raja Torunin MM-kisoihin on 7,65.
Blomqvist ja Mononen kohtaavat 3000 metrillä
SM-hallien tasokkain kestävyysmatka on naisten 3000 metriä, jossa nähdään viime vuosina suomenennätyksiä rikkoneet
Ilona Mononen ja
Nathalie Blomqvist. Paremmin estejuoksijana tunnettu Mononen saavutti joulukuussa hopeaa alle 23-vuotiaiden sarjassa EM-maastoissa, ja hän avaa nyt hallikautensa Espoossa.
Blomqvist joutui alkuvuodesta jättämään muutaman kisan väliin jalkavaivojen takia, mutta muutama viikko sitten 5000 metriä kulki Bostonissa uuteen SE-aikaan 8,51,95.
Ulkoradoilla juoksijoiden ennätyksissä on selkeä ero Blomqvistin hyväksi, mutta sisäradoilla meno on ollut tasaisempaa. On mielenkiintoista nähdä, kumpi ennakkosuosikeista ottaa vetovastuun, vai lähdetäänkö huippuaikoja hakemaan jopa vuorovedolla.
Junnila haastaa Mikkolan korkeuspaikalla
Yksi sunnuntain mielenkiintoisista kenttälajeista on naisten korkeus, jossa kärkesijoille odotetaan kahta Ellaa. Viime kesänä Tampereen alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa hopeaa juhlinut Ella Mikkola pitää nimissään kauden kärkitulosta 188, ja hän lähtee myös sunnuntain kisaan suurena ennakkosuosikkina.
Mikkola avasi hallikautensa viime viikonloppuna nuorten SM-halleissa ja voittotulos 188 jäi vain kahden sentin päähän nuoren hyppääjän ennätyksestä.
Mikkolan kovin haastaja on viime vuosina kotimaan korkeuskisoja hallinnut
Ella Junnila, joka muutti viime kauden päätteeksi Belgiaan ja siirtyi moninkertaisen arvokisamitalisti
Tia Hellebautin valmennukseen. Parhaimmillaan 197 taivuttanut Junnila avaa hallikautensa Espoossa, joten SE-hyppääjän tuloskunto on vielä pieni arvoitus.