Etelä-Amerikasta kajahti - uusi valtio 80 metrin kerhoon keihäänheitossa


Etusuora: 30.03.2015 17:10Yleisurheilu
Etelä-Amerikasta kajahti - uusi valtio 80 metrin kerhoon keihäänheitossa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Argentiinalainen keihäänheittäjä Braian Toledo (s. 1993) nakkasi eilen Buenos Airesissa maansa ennätyslukemat 82,90. Se oli Toledon uran ensimmäinen 80 metrin puhkaisu miesten 800 grammaa painavalla välineellä. Kukaan argentiinalainen keihäänheittäjä ei ollut aiemmin ylittänyt 80 metrin rajaa. Toledon nimissä ollut aiempi Argentiinan ennätys oli vuonna 2012 heitetty 79,87.

Toledo oli aikoinaan varsinainen juniorilupaus, sillä hän pitää edelleen hallussaan 700 gramman keihäällä heitettyä 17-vuotiaiden maailmanennätystä 89,34 vuodelta 2010. Samana vuonna hän voitti kultaa nuorten olympialaisissa Singaporessa. Kesällä 2012 Toledo nappasi hopeaa 19-vuotiaiden MM-kilpailuissa Barcelonassa ja osallistui myös Lontoon olympialaisten karsintaan. Lontoossa olympiakullan vei Toledon ikätoveri Keshorn Walcott (TTO). Etelä-Amerikan ennätys on Paraguayta edustaneen Edgar Baumannin 84,70 vuodelta 1999.

[caption id="attachment_1954" align="alignleft" width="609"]Instagram: braiantoledo Braian Toledo ennätysheittonsa jälkeen (Instagram: braiantoledo)[/caption]