Nastolan kilpaillaan kotimaisittain varsin nimekäs ottelutapahtuma 24.7-25.7.
Viime vuonna kisailtiin ensimmäinen EuroChallenge -kansainvälinen moniottelukilpailu, mukana oli 10-ottelijoita muutama. Tänä vuonna Nastolan Rakokiven stadionilla 10-ottelijoita on starttaamassa 20 ja mukana myös 5 seitsenottelijaa. Kisat alkavat keskiviikkona 24.7. klo 14 ja jatkuvat torstaina klo 13 alkaen.
Miesten puolella ennakkoon kovin nimi on Viron
Rasmus Roosleht, joka oli viime vuonna 23-vuotiaiden Espoon EM-kisojen 10-ottelun 5. ja on tänä vuonna parantanut ennätyksensä pisteisiin 8026. Naisten ottelun ykkösnimenä ennen kisaa on myös virolainen ottelija,
Katre Sofia Palm, ennätyspisteet 5805.
Suomalaisista 10-ottelijoista mielenkiintoisia nimiä ovat mm. Vaasan 2024 Kalevan Kisojen sijoitukset 2.-5. otelleet:
Joni Heikkinen,
Aleksi Savolainen,
Juuso Toivonen ja
Ville Kattelus. Kauden paras tulos Savolaisella 7520 pistettä.
Naisten 7-ottelussa ennakkoon paras suomalainen on
Jessica Rautelin, ennätys 5580 pistettä, Vaasan Kalevan Kisoissa hän oli hopealla.
M19 -sarjassa nähdään useampi alle 20-vuotiaiden
MM-kisoihin Peruun tulosrajaa hamuava ottelija, suomalaisista rajaa tavoittelee
Olavi Halonen, Tshekistä
Stepan Picha ja Ruotsista
Victor Törnström.
Tshekkiä edustava Lahden Ahkeran 10-ottelija
Tomas Järvinen ylitti MM-rajan jo 6.-7.7. Stara Boleslavissa (7461 pistettä) vaikkakin jäi ilman tulosta seipäässä. Järvisen ensimmäinen päivä oli timantin kova: 10,63 – 777 – 13,35 – 206 – 48,36, yht. 4837 pistettä.
”Kisasta on tulossa superkova, kansainvälinen ottelutapahtuma. Meillä on rosterissa kisaajia Suomen lisäksi Ruotsista, Virosta, Saksasta, Tshekistä ja myös kaksi 10-ottelijaa Saudi-Arabiasta. Viime metreillä rosterista valitettavasti jäi muutamia mielenkiintoisia nimiä pois, mutta siitä huolimatta nähdään huippusuorituksia ja upeita taisteluja lajivoitoista ja kovista pisteistä”, kisojen promoottori
Mika Järvinen ynnäili tilannetta muutama päivä ennen EC’24 -kisaa.
Lue lisää: EuroChallenge´24