fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Eveliina Määttänen juoksi Tukholmassa voittoon huippuajalla


Eveliina Määttänen on kovassa kunnossa.
Etusuora: 30.06.2022 19:15Yleisurheilu
Eveliina Määttänen juoksi Tukholmassa voittoon huippuajalla
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Eveliina Määttänen Kalevan kisoissa 2019.
Eveliina Määttänen on juossut pitkin kautta upeita juoksuja. Jälleen yksi sellainen nähtiin torstaina Tukholman Timanttiliigan 800 metrin kansallisessa erässä.

Määttänen juoksi erän voittoon hienolla ajalla 2.01,14. Toiseksi kilpailussa sijoittui Puolan Adrianna Czapla 13 sadasosaa Määttäselle hävinneenä. Puolalainen on juossut 800 metriä parhaimmillaan aivan kahden minuutin pintaan aikaan 2.00,38.



Kärkikaksikko oli kisassa ylivoimainen, sillä kolmanneksi juoksi USA:n McKenna Keegan (PB 2.01,25) jo yli kaksi sekuntia Määttäselle hävinneenä. Kisan jänis pitää hurjaa vauhtia, sillä avauskierros juostiin kisassa aikaan 58,18.

Määttäsen aiempi ennätys oli 2.01,52, jonka hän juoksi muutama viikko takaperin Paavo Nurmi Gamesissa.

Määttäsen uusi ennätystulos oikeuttaa Suomen kaikkien aikojen tilastossa kolmannelle sijalle. Hänen edellään ovat enää vain Tuuli Merikoski 2.00,59 ja Suomen ennätyksen haltija Sara Kuivisto 1.59,41.

Määttänen nähtäneen heinäkuun puolivälissä Eugenen MM-kisoissa, jonne hän on pääsemässä rankingin kautta. Suomen lopullinen MM-joukkue nimetään perjantaina 1.7.

Tukholman timanttiliigassa kilpailee torstaina useita suomalaisia. Katso kisojen aikataulu ja tulokset.




Tilastot tuottaa: Tilastopaja



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.