Maastohiihdon puolella päästiin tositoimiin Rovaniemellä ja Oloksella. Ristomatti Hakolan vahva alkukauden vire luo positiivisia odotuksia pian alkavalle maailmancup-kaudelle. Myös Matti Heikkinen avasi kilpailukautensa palkintosijalla.
Suomi oli maastohiihtävän kansan keskipisteenä, kun viikonlopun aikana miteltiin paremmuuksista Rovaniemen Suomen Cupissa sekä Oloksen perinteisissä Tykkikisoissa.
Rovaniemellä sunnuntaina kilpailtiin perinteisen sprintit. Miesten puolella loppukilpailussa nähtiin kovaa otatusta heti alusta saakka. Ahtaaksi paikaksi osoittautunut sillan alitus heti lähtösuoran jälkeen toi jo ensimmäiset kyynärpääkontaktit, mutta kukaan kuusikosta ei kuitenkaan onneksi menettänyt peliään heti kättelyssä.
Loppukilpailusta odotettiin pirteästi kautensa avanneiden
Ristomatti Hakolan ja
Lauri Vuorisen otatusta. Kaksikko olikin keulilla tultaessa sprinttiladun todelliseen iskun paikkaan, ensimmäiseen nousuun. Mäessä nähtiinkin lopulta finaalin ratkaisu, sillä Vuorinen kaatui kovan kirikamppailun tiimellyksessä. Vuorisen tultua maaliin lopulta vasta viidentenä, Hakola sai käytännössä nautiskella loppumatkan ajan.
– Normaalimatkat tuntuu paremmalta. Sprintissä vielä jalka ei ehkä liiku niin hyvin kun ehkä pitäisi. Olin päättänyt, että ensimmäisen ison nousun jälkeiselle tasaiselle laitan kaiken peliin ja se taktiikka toimi tänään, totesi Hakola heti kisan jälkeen Ylen haastattelussa.
Loput palkintopallipaikat matkasivat
Anssi Pentsiselle ja
Joni Mäelle. Suurimmat menestykset sprinttimatkoilta aiemmin napanneen Pentsisen harjoittelu on tähdännyt entistä enemmän normaalimatkojen puolelle.
– Tänään oli hyvä päivä. Isoin apina putosi omasta selästä pois tämän päivän kisan jälkeen. Ainakin sprintti tuntuu kulkevan hyvin, uskon että vire siirtyy myös normaalimatkojen puolelle, totesi Pentsinen.
Pärmäkoski löysäili itsensä jatkosta
Naisten kilpailussa nähtiin yllätys, kun kisan suursuosikki
Krista Pärmäkoski putosi jo alkuerävaiheessa. Hiihtokansalla ei kuitenkaan ole syytä huoleen, sillä Pärmäkoski käytännössä jättäytyi omassa kolmannessa alkuerässään kolmanneksi päästäen
Maaret Pajunojan ohitseen ja välieriin.
Jos miesten puolella loppukilpailu oli Hakolan näytöstä, myös naisissa voittoon hiihtänyt
Johanna Matintalo oli suorastaan ylivoimainen. Hän jätti kisan muille palkintosijoille yltäneet
Leena Nurmen ja
Anni Kainulaisen usean kymmenen metrin päähän.
– Olen tyytyväinen siitä, että tämän päivän tasoinen hiihto riittää tällaisiin tuloksiin. Tänään hiihtäminen tuntui helpommalta, eilinen taisi avata paikkoja tätä päivää ajatellen. Ennen
Rukan MC-kauden avausta tehdään vielä töitä uuden kaluston testaamisen eteen, Matintalo totesi Ylelle.
Sprintissä menestyminen luo varmasti Matintalolle positiivisia ajatuksia Rukaa ajatellen. Koillismaalla kun kilpaillaan sekä normaalimatkalla että sprintissä perinteisellä hiihtotavalla.
Katso
täältä Rovaniemen viikonlopun tulosanti.
Heikkinen avasi kolmossijalla
Muonion Oloksella suksittiin sunnuntaina vapaan tyylin normaalimatkojen kisat. Sekä miehissä että naisissa nähtiin suomalaisittain mielenkiintoiset kilpailut, sillä mukana olivat sekä
Kaisa Mäkäräinen että
Matti Heikkinen.
Mäkäräinen sijoittui Venäjän
Natalia Nepryaevan voittamassa 10 kilometrin kilpailussa neljänneksi. Eroa kärkeen jäi lopulta 40.5 sekuntia. Kakkoseksi kisassa sijoittui Saksan
Victoria Carl ja kolmanneksi Carlin maannainen
Sandra Ringwald.
Miesten 15 kilometrillä Venäjä otti kaksoisvoiton
Andrey Melnichenkon ja
Alexander Bolshunovin voimin.
Matti Heikkinen oli vielä kymmeneen kilometriin saakka taistelemassa kisan voitosta, mutta lopulta hänen oli tyytyminen kolmanteen sijaan reilun 25 sekunnin erolla voittaja Melnichenkosta.
Katso tästä Oloksen tuloslistat
naisten sekä
miesten osalta.