Snookerin MM-kisat käynnistyivät jättiyllätyksellä.
Snookerin MM-kisat alkoivat jättiyllätyksellä, kun hallitseva mestari
Kyren Wilson hävisi jo avauskierroksella Kiinan
Lei Peifanille freimein 10-9.
Wilson johti ottelua pidemmän tauon kohdalla vielä 6-3, mutta nuori kiinalainen jyräsi iltasessiossa Wilsonin yli jännittävän ottelun päätteeksi.
Vasta 21-vuotias Lei on MM-kisojen ensikertalainen ja rankingin sijalla 39.
Samalla niin sanottu ”Cruciblen kirous” sai jatkoa, kun Wilson hävisi oman ottelunsa.
Crucible-teatterin kirous viittaa siihen, ettei yksikään snookerin maailmanmestaruuden ensimmäistä kertaa voittanut pelaaja ole onnistunut uusimaan titteliä sen jälkeen, kun turnaus siirrettiin Sheffieldin Crucible -teatteriin.
Wilson voitti viime vuonna ensimmäisen maailmanmestaruutensa, mutta maailmanlistan kakkosen matka MM-kisoissa pysähtyi jo avauskierrokselle.
Viime vuoden MM-kisojen hallitseva mestari
Luca Brecel oli niin ikään ensikertalainen maailmanmestari, mutta hävisi myös ensimmäisellä kierroksella ja putosi pois turnauksesta.
Tätä ennenkin kaikki mestarit
Ronnie O’Sullivanista,
Judd Trumpista ja
Stephen Hendrysta lähtien ovat joutuneet ensimmäisen mestaruuden jälkeen taipumaan seuraavissa kisoissa.
Lähimpänä on ollut vuoden 1997 mestari
Ken Doherty, joka ylsi ensimmäisen mestaruuden jälkeen vuoden 1998 kisoissa aina MM-finaalin asti häviten sen kuitenkin
John Higginsille 18-12.
Myös 1986 ensimmäisen mestaruuden voittanut
Joe Johnson ylsi 1987 MM-finaaliin, mutta hävisi tuon
Steve Davisille 18-14.
Snookerin MM-kisat jatkuvat sunnuntaina kuudella ottelulla.