Miesten ampumahiihtoa vuosikaudet hallinnut Martin Fourcade on jäänyt jo seitsemässä kilpailussa putkeen palkintopallin ulkopuolelle. Näin ollen kahdeksas peräkkäinen maailmancupin voitto uhkaa livetä miehen ulottumattomiin.
Kaikkien aikojen menestynein ampumahiihtäjä
Martin Fourcade on hakenut viime aikoina parasta virettään. 30-vuotias ranskalainen on jäänyt yhteensä seitsemässä perättäisessä kilpailussa ilman palkintopallisijoitusta.
Tänään hän hiihti
Saksan Ruhpoldingin takaa-ajossa neljänneksi ja jäi kolmanneksi hiihtäneestä maanmiehestään
Quentin Fillon Mailletista vajaan kuuden sekunnin päähän.
Fourcade hiihti ensimmäistä kertaa podiumille Vancouverin olympialaisten yhteislähdössä sijoituttuaan toiseksi eikä ole sen jälkeen jäänyt kertaakaan näin monessa kilpailussa putkeen kolmen parhaan ulkopuolelle.
Edellisen kerran ranskalainen nähtiin palkintopallilla reilu kuukausi sitten
Itävallan Hochfilzenissä, jossa hän voitti takaa-ajokilpailun ja sijoittui pikakilpailussa toiseksi.
Tämän jälkeen seitsenkertaisen maailmancupin kokonaiskilpailun voittajan vire on kuitenkin kadonnut, ja Norjan
Johannes Thingnes Bö on karannut
maailmancupissa jo yli 200 pisteen karkumatkalle.
Martin Fourcade (14.9.1988)
Martin Fourcade on viisinkertainen olympiavoittaja ja yksitoistakertainen maailmanmestari.
Fourcade on voittanut maailmancupin kokonaiskilpailun seitsemän kertaa peräkkäin kausina 2011–2012 - 2017-2018 ja on historian ainoa ampumahiihtäjä, joka on voittanut kokonaiskilpailun seitsemän kertaa.
Lisäksi Fourcade on saavuttanut vähintään yhden henkilökohtaisen kultamitalin kahdeksissa peräkkäisissä arvokisoissa, mikä on myös lajin kaikkien aikojen ennätys.