Hiihdon maailmancup-kausi 2019–2020 kilpaillaan ilman monia viime vuosilta tuttuja hiihtäjiä. Sekä miesten että naisten puolella moni kansainvälisen tason hiihtäjä päätti uransa viime kauteen. Tämän lisäksi poissaoloja on myös muista syistä.
Maastohiihdon maailmancup käynnistyi perjantaina
Rukalla. Tänä vuonna lähtölistoilta puuttuu kuitenkin useampi viime vuosien aikana tutuksi tullut nimi. Useampi menestynyt mies- ja naishiihtäjä päätti päättää uransa viime kauteen. Tämän lisäksi naisten puolella myös joiltakin hiihtäjiltä tuleva kausi jää väliin joko loukkaantumisesta tai perheenlisäyksestä johtuen.
Ida Ingemarsdotter ja saksalaishiihtäjät kovimpia lopettajia naisten puolella
Naisten puolella meritoitunein viime kauteen uransa päättänyt urheilija on Ruotsin
Ida Ingemarsdotter. Sukujuuriltaan suomalainen Ingemarsdotter saavutti urallaan viestin olympiakultaa Sotshissa 2014 sekä parisprintin maailmanmestaruuden Oslossa 2011. Hän saavutti myös sprintin MM-hopeaa Val di Fiemmessä vuonna 2013. Tämän lisäksi hän saavutti viesteistä tai pariviesteistä 6 himmeämpää arvokisamitalia. Maailmancupissa Ingemarsdotter voitti kaksi sprintticupin osakilpailua.
Kausi 2018–2019 jäi useamman Saksan maajoukkuehiihtäjän viimeiseksi, sillä maan kärkihiihtäjistä uransa viime kauteen päättivät
Nicole Fessel,
Stefanie Böhler sekä
Sandra Ringwald. Pitkän uran tehnyt Böhler saavutti viesteistä 2 arvokisahopeaa ja yhden pronssien sijoittuen maailmancupissa palkintokorokkeelle kahteen otteeseen. Fessel puolestaan sai viestipronssia Sotshin olympialaisissa 2014 ja nousi maailmancupissa kolmesti palkintokorokkeelle. Useasti maailmancupissa kymmenen parhaan joukkoon sijoittunut Ringwald ei voittanut urallaan arvokisamitaleja, mutta saavutti yhden palkintosijan maailmancupissa.
Saksan kärkihiihtäjien lisäksi saksalaisista uransa päättivät myös
Miriam Neureuther (os. Gössner) sekä
Elisabeth Schicho. Eri syistä useampia vuosi sivussa ollut Neureuther oli ilmoittanut tähtäävänsä kohti Oberstdorfin MM-kisoja vuonna 2021, mutta ilmoitti kuitenkin kesällä päättävänsä uransa. Paremmin ampumahiihtäjänä tunnettu Gössner oli mukana voittamassa Saksalle viestihopeaa niin Liberecin MM-kisoissa 2009 kuin myös Vancouverin olympialaisissa 2010. 28-vuotias Schicho puolestaan edusti Saksaa PyeongChangin olympialaisissa ollen sprintissä 28:s. Maailmancupissa Schichon paras sijoitus oli kahdeksas sija Dresdenin sprintissä vuonna 2018.
Sveitsiläishiihtäjä
Nathalie von Siebenthal ilmoitti myös lopettavansa uransa noin kuukausi ennen kauden alkua. Sveitsiläishiihtäjä perusteli lopettamistaan motivaation loppumisella ja synnytti pienen kohun kertomalla yhdeksi syyksi tähän Therese Johaugin paluun kilpaladuille.
Johaugin paluun jälkeen yhteislähtökilpailut muuttuivat luonteeltaan von Siebenthalille epäsuotuisiksi, koska norjalainen pitää lähdöstä asti kovaa vauhtia, mikä ei sveitsiläiselle sopinut. von Siebenthal sijoittui arvokisoissa ja maailmancupissa useamman kerran kymmenen parhaan joukkoon, mutta ei saavuttanut yhtään palkintosijaa.
Uransa viime kauteen päättivät myös yhdysvaltalaissprintteri
Ida Sargent sekä hyvänä vapaan hiihtäjänä tunnettu Ranskan
Coraline Thomas Hugue. Sargent pääsi urallaan useamman kerran sprinttifinaaliin ja saavutti myös yhden palkintosijan. Ranskan
Thomas Huguen paras suoritus oli Sotshin olympialaisten 30 km vapaan hiihtotavan kilpailun seitsemäs sija. Hän sijoittui myös maailmancupissa parhaimmillaan seitsemänneksi.
Lopettamisten lisäksi naisten puolelta poissa ovat myös neljä maailmancupin osakilpailua voittanut ruotsalaishiihtäjä Hanna Falk selkäleikkauksen vuoksi sekä venäläishiihtäjät
Julia Belorukova,
Jelena Soboleva sekä
Tatjana Aleshina perheenlisäyksestä johtuen. Venäläisistä menestynein on PyeongChangin olympiasprintin pronssinainen Belorukova, joka on lisäksi saavuttanut viesteistä ja parisprinteistä 3 muuta arvokisamitalia. Maailmancupissa Belorukova on voittanut yhden osakilpailun. Soboleva on sijoittunut maailmancupissa parhaimmillaan yhdeksänneksi ja Aleshina sijalle 15.
Matti Heikkinen, Alex Harvey ja kovat venäläiset miesten puolen menestyneimmät lopettajat
Oslon 15 kilometrin perinteisen tyylin väliaikalähdön maailmanmestari
Matti Heikkinen on suomalaisnäkökulmasta merkittävin uransa viime kauteen päättänyt mieshiihtäjä. Oslon voiton lisäksi Heikkinen saavutti MM-pronssia Liberecin MM-hiihtojen 15 kilometrillä ja viestissä vuonna 2009 sekä Lahden MM-kisojen 50 kilometrillä vuonna 2017. Maailmancupissa Heikkinen saavutti 5 osakilpailuvoittoa, jos mukaan huomioidaan myös 2 takaa-ajojen nopeinta osuusaikaa.
Kanadan hiihdon suurin tähti
Alex Harvey päätti myös uransa Seefeldin MM-kauteen. Harvey voitti 50 kilometrin MM-kultaa samassa kilpailussa Lahdessa, jossa Heikkinen sijoittui kolmanneksi. Tämän lisäksi Harvey juhli myös parisprintin yllätysmestaruutta Oslon MM-kisoissa vuonna 2011 yhdessä Devon Kershaw’n kanssa. Mestaruuksien lisäksi Harvey saavutti 3 himmeämpää MM-mitalia sekä 8 maailmancupin osakilpailuvoittoa.
Kausi 2018–2019 jäi myös viimeiseksi venäläiskaksikolle
Nikita Kriukov ja
Maxim Vylegzhanin. 2010-luvun alussa maailman kovimpana tasatyöntäjänä tunnettu Kriukov saavutti perinteisen hiihtotavan sprintissä olympiakulta Vancouverissa 2010 ja MM-kultaa Val di Fiemmessä 2013. Hän voitti lisäksi parisprintin maailmanmestaruuden niin Val di Fiemmessä kuin myös Lahdessa vuonna 2017. Tämän lisäksi Kriukov saavutti 3 himmeämpää arvokisamitalia parisprintissä sekä 6 maailmancupin osakilpailuvoittoa.
Vylegzhanin juhli skiathlonin maailmanmestaruutta Falunissa 2015. Hän saavutti lisäksi 3 olympia- ja MM-hopeaa sekä yhden MM-pronssin. Maailmancupissa Latujyräksi kutsuttu yhteislähdöissä usein vetotöissä viihtynyt venäläinen nousi kymmenen kertaa korkeimmalle korokkeelle.
Muut uransa päättäneet mieshiihtäjät ovat
Robin Duvillard,
Len Väljas sekä
Luis Stadlober. Ranskalainen vapaan hiihtotavan spesialisti Duvillard oli mukana Ranskan pronssia voittaneessa viestijoukkueessa niin Sotshin olympialaisissa kuin Falunin MM-kisoissakin. Henkilökohtaisella tasolla Duvillardin paras suoritus oli toiseksi nopein osuusaika Tour de Skin päätösetapilla vuonna 2016.
Sukujuuriltaan virolainen kanadalaissprintteri Väljäs oli maailmancupissa viidesti kolmen parhaan joukossa. Tunnetun itävaltalaishiihtäjä
Alois Stadloberin poika ja naisten puolella kohtuullisen hyvin menestyneen
Teresa Stadloberin veli Luis Stadlober puolestaan sijoittui maailmancupissa parhaimmilaan sijalle 25.