Oslon Holmenkollenilla hiihdetään lauantaina legendaariset 50 km kilpailut. Viime vuosina kilpailu on hakenut itseään ja useita muutoksia on nähty. Tänä vuonna kokeillaan taas jotain uutta.
Oslon Holmenkollen isännöi tulevana lauantaina
maastohiihdon maailmancupin miesten ja naisten 50 km yhteislähtökilpailuita. Legendaaristen
Holmenkollenin kisojen hiihtokilpailut ovat eläneet todella paljon viimeisten vuosien aikana, eikä kokeilut pääty tänäkään vuonna.
Pitkään Holmenkollenilla hiihdettiin väliaikalähtömuotoiset kilpailut, miesten 50 km ja naisten 30 km. Vuonna 2012 siirryttiin väliaikalähdöstä yhteislähtöön. Tällä saplunaalla jatkettiin kymmenisen vuotta.
Kaudella 2022/2023 FIS yhtenäisti miesten ja naisten maailmancupin kilpailumatkat ja keväällä 2023 naiset hiihtivät ensimmäistä kertaa Holmenkollenilla 50 km yhteislähtökilpailun. Tämä konsepti kesti kaksi vuotta. Viime keväänä Holmenkollenilla ei enää hiihdetty kuninkuusmatkoja, vaan lauantaina kilpailtiin 20 km (p) väliaikalähdöt ja sunnuntaina 10 km (v) väliaikalähdöt.
Tälle kaudelle kuninkuusmatkat palaavat ohjelmistoon, mutta uutta maustetta haetaan siitä, että miehet ja naiset kilpailevat samana päivänä. Aiemmin Holmenkollenin kuninkuusmatkat on hiihdetty omina kilpailupäivinään, toinen lauantaina, toinen sunnuntaina.
Toinen täysin uusi kokeilu on se, että kilpailut hiihdetään osittain päällekkäin tai lomittain. Miehet lähtevät matkaan klo 11.00 ja naiset noin 45 minuuttia myöhemmin. Kilpailussa hiihdetään 8,3 km lenkki kuusi kertaa ja naiset lähtevät matkaan, kun miehet ovat kiertäneet kaksi kierrosta.
Kisaformaatin muutos tuo paineita televisio-ohjaajalle. Pystytäänkö molempien kilpailujen edistymistä ja kärkikamppailua välittämään siten, ettei tv-lähetyksestä tule suuri sekamelska?
Entä miten käy hiihtouran kunnon kanssa? Osloon on luvattu lauantaille plussakeliä ja vaarana on, että alustasta tulee muusia etenkin naisille, kun miesjoukko käy hiihtämässä kaksi lenkkiä alle ennen naisten starttia. Toki ladut voidaan saada suolaamalla hyvään iskuun, mutta Trondheimin MM-kisojen sohjoralli on tuoreessa muistissa.
Todennäköisesti uudessa kilpailumuodossa tulee käymään niin, että miesten kärki ottaa osan naishiihtäjistä kiinni. Tämän jälkeen miehet ja naiset tekevät matkaa sekalaisessa järjestyksessä eri kierroksilla. Kilpailuiden yhtäaikainen seuraaminen saattaa muuttua tässä kohtaa hankalaksi.
Tehdäänpä vielä teoreettinen laskelma siitä, toteutuuko edellisen kappaleen hypoteesi.
Edellisen kerran, kun Holmenkollenilla hiihdettiin 50 km vapaalla hiihtotavalla, miesten voittaja
Simen Hegstad Krüger käytti kilpailuun aikaa tunnin ja 55 minuuttia. Tasaisen vauhdin taulukolla aikaa yhteen 8,3 km lenkkiin kului vajaat 20 minuuttia.
Naisten 2023 kilpailun voittaja
Ragnhild Haga viipyi tuolloin ladulla 18 minuuttia Krügeriä kauemmin. Eli miehet hiihtivät yhden 8,3 km lenkin keskimäärin kolme minuuttia naisia nopeammin. 2023 hiihdettiin pakkaskelissä, joten tänä vuonna vauhti voi olla hitaampaa, mutta toisaalta myös erot olisivat tällöin suurempia.
Kun naiset saavat lähtöluvan koko miesjoukon ohitettua 16,6 km väliaikapisteen, lienee miesten häntäjoukko parisen minuuttia kärkinippua perässä, kun peilataan 2023 väliaikoja. Miesten kärki on tuossa kohtaa noin 18 minuuttia naisia perässä. Vuoden 2023 aikojen perusteella miehet ottavat naisia kiinni neljällä jäljellä olevalla kierroksella naisten kärkeä kiinni 12 minuuttia. Naisten kärkeä miehet eivät siis tule todennäköisesti saavuttamaan.
2023 naisten kilpailun viimeisinä maaliin hiihtäneet Suomen
Rebecca Immonen ja
Vilma Ryytty jäivät voittajalle reilut 14 minuuttia. Kilpailun puolivälissä perää pitänyt Immonen oli jäänyt kärjestä seitsemisen minuuttia. Mikäli naisten häntä tulee jäämään yhtä paljon tänä vuonna, tulee miesten kärki ajamaan naisten peränpitäjät kiinni viimeistään viimeisen kierroksen aikana, kun kilpailun voittoa ratkotaan.
Todennäköisesti kyse tulee olemaan kuitenkin yksittäisten naishiihtäjien varvaamisesta, eikä se tule toivottavasti vaikuttamaan millään lailla miesten kärkisijojen ratkontaan viimeisillä kilometreillä.
Kauhuskenaario on se, että latu-ura menee täysin sohjoksi, jolloin miehet todennäköisesti ottavat isomman naisjoukon kiinni jo aikaisemmassa vaiheessa kilpailua. Tällöin kilpailussa olisi suuremmat katastrofin ainekset ilmassa, kun miesten kärki pujottelisi sohjoisissa alamäissä väsähtäneiden naishiihtäjien seassa.
Trondheimin MM-kisoissa naisten voittoaika sohjoisissa olosuhteissa oli 50 km (v) kilpailussa 27 minuuttia miehiä hitaampi. Kuudenneksi sijoittunut
Nora Sanness käytti kilpailuun aikaa 35 minuuttia miesten ykköstä
Johannes Høsflot Klæboa enemmän. Vastaavilla eroilla miesten kärki ajaisi suurimman osan naisista kiinni kilpailun aikana.
On hyvä, että kilpailujärjestäjät keksivät uutta, eikä jämähdetä paikoilleen. Nähtäväksi jää, onko uusi kilpailumuoto hitti vai huti. Pientä lisämielenkiintoa uusi kokeilu joka tapauksessa osaltaan tuo tuleville Holmenkollenin kuninkuusmatkoille.
Pääset arvioimaan Holmenkollenin kuninkuusmatkojen uuden kilpailuformaatin toimivuutta
Suomessa ainoastaan Viaplaylla, joka näyttää kilpailut suorina lähetyksinä.