Parhaillaan Glasgow`ssa hyvistä sijoituksista kisaava pika-aituri etenee tällä hetkellä vahvassa kehitystahdissa. Suuntaviivat nykyiselle tuloskunnolle ovat peräisin viime vuodelta.
Elmo Lakka koki viime syksynä oivalluksen urheilijana. Nelinkertainen Kalevan kisojen voittaja kertoi Instagram-tilillään löytäneensä harjoituksiin uudestaan poikamaisen pilkkeen silmäkulmaan ja nauttivansa treenaamisesta enemmän kuin koskaan aiemmin.
Toissa kauden lopussa miehen takaristiside repesi. Viime kesään valmistautuminen meni pitkälti ristisidettä kuntouttaessa, mutta kaikesta huolimatta jyväskyläläinen virittäytyi ennätyskuntoon. Lakka rymisteli kahdesti ennätyksensä 13,60, joista toinen syntyi upeasti EM-välierissä.
Kyseinen ajanjakso vastoinkäymisineen ja onnistumisineen valoi Lakkaan tuoretta puhtia uuden harjoituskauden kynnyksellä. Monesti aiemmin hän ei ole päässyt rakentamaan ehjää treenikautta erilaisten vammojen takia.
- Nyt oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun ei tarvinnut kuntoutua mistään.
- Olen huomannut treeneissä, että nyt ei ole ollut yliyrittämistä. Siihen tulokseni ovat aiemmin kaatuneet. Aitajuoksua pitää tehdä tehokkaasti mutta rennosti, hän raottaa oivallustaan.
Yksi tärkeä tekijä fiiliksen nostamisessa on ollut ex-pituushyppääjä
Otto Kilven hyppääminen urheilijan apuvalmentajaksi.
- Hän on katsonut Jyväskylän päässä tekniikkatreenejä. Se on yksi syy, miksi tekniikka on pysynyt nyt kasassa paremmin.
MM-tasoa jo viime kesänä
Nyt urheilusta vielä enemmän nauttiva Lakka etenee tällä hetkellä mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa. Aituri on ollut koko talven vahvassa ennätysiskussa. Kolmen vuoden takaisesta 60 metrin aitojen ennätyksestä on tippunut tässä vaiheessa pois jo 11 sadasosaa.
Tuorein noteeraus nähtiin EM-hallien alkuerissä, joissa Lakka tykitti 7,65 ollen koko alkuerien viidenneksi nopein. Kotimaan tilastossa hänen edellään ovat ainoastaan
Arto Bryggare ja Lakan henkilökohtainen valmentaja
Antti Haapakoski.
Perspektiiviä urheilijan lupaavaan tasoon voi hakea jo viime kesältä. Hän veti viidessä kisassa alle 13,70. Tasainen Lakka oli syksyllä IAAF:n uudessa rankingissa viimeisillä sijoilla, joilla MM-kisoihin mentäisiin. Tässä yhteydessä pitää todeta, että vielä tänä vuonna arvokisoihin mennään tulosrajoilla.
Rankingissa tarkastellaan viiden tuloksen keskiarvoa. Qatarin MM-kisojen 110 metrin aitojen tulosraja on 13,46.
- Olen vilkuillut sitä rankingia. Se rankingsysteemi voisi olla minulle hyvä, koska olen enemmän tasainen suorittaja. Mutta nyt mennään näillä.
- Nyt talvella olen ottanut noin kymmenyksen ennätyksestä, joten en näe sitä rajaa mahdottomana, Lakka kommentoi pari viikkoa sitten.