Englannin Jack Lisowski otti uran ensimmäisen ranking-voiton kaatamalla Judd Trumpin ratkaisevassa 17. erässä lukemin 9–8.
Jack Lisowski voitti uran ensimmäisen ranking-turnauksensa dramaattisessa katkaisufreimissä hyvää ystäväänsä
Judd Trumpia vastaan lukemin 9-8.
Northern Ireland Openin finaali venyi aina ratkaisevaan 17. freimiin asti ja hermostunut ottelu ratkesi vasta noin puolen yön maissa Suomen aikaan.
Ottelun jälkeen nähtiin poikkeuksellisen tunteelliset haastattelut.
- Olen niin iloinen Jackin puolesta, Judd Trump sanoi ottelun jälkeisessä haastattelussa.
- Olen paljon onnellisempi kuin olisin ollut, jos itse olisin voittanut. Annoin kaikkeni, ja Jack ansaitsi voittonsa täysin. Ensimmäinen mestaruus on aina erityinen, ottaen huomioon kaiken, mitä hän on käynyt läpi – oikeastaan koko hänen elämänsä. Olen iloinen, että saan olla hänen ystävänsä. Toivottavasti näemme hänet monissa finaaleissa jatkossa.
- Tuntuu kuin näkisin unta. Tämä on epätodellista, Jack Lisowski sanoi ottelun jälkeen.
- Olen haaveillut tästä hetkestä siitä lähtien, kun olin kuusi tai seitsemänvuotias. Haluan sanoa Juddille: hän on ollut paras ystäväni siitä lähtien, kun olin noin 14. Olimme Hongkongissa kahdeksan kuukautta sitten, kun saimme viestin isästäni. Judd, sinä olet minulle lähimpänä veljeä, mitä voi olla – ja rakastan sinua.
- Kiitos kaikille, jotka tulitte tänään kannustamaan meitä. Olette olleet uskomattomia koko viikon. Minulla on tänään isäni sukat jalassa. Kun hän menehtyi, hän ei koskaan nähnyt minun voittavan ranking-turnausta, mutta tämä on äidilleni. Olen 34, ja äitini jaksaa silti nostaa minut ylös, kun olen alamaissa.
Voitto toi Lisowskille 100 000 punnan palkintorahan. Tätä ennen hän oli ollut kuudesti ranking-turnauksen finaalissa, mutta hävinnyt näistä kaikki.
World Snooker Tourin
seuraava snooker-turnaus pelataan Kiinassa, kun
International Championship käynnistyy 2. marraskuuta. Alta näet ottelun ratkaisun videolta.