Yhtenä kaikkien aikojen parhaista pikajuoksuvalmentajista pidetty jamaikalainen Stephen Francis on kuollut 64-vuotiaana.
Yhtenä maailman parhaista pikajuoksuvalmentajista pidetty jamaikalainen
Stephen Francis, 64, on kuollut.
Francis valmensi pitkän uransa aikana lukuisia arvokisavoittajia, joihin lukeutuvat muun muassa
Shelly-Ann Fraser-Pryce,
Shericka Jackson,
Asafa Powell,
Elaine Thompson-Herah ja
Kishane Thompson. Francisin perustama MVP-harjoitusryhmä on tuottanut tasaisesti maailmanluokan pikajuoksijoita, jotka taistelevat vuosi toisensa jälkeen arvokisamitaleista.
Francis valmistui Michiganin yliopistosta pääaineenaan rahoitusala, ja useat Wall Streetin isot yritykset tarjosivat nuorelle miehelle työpaikkaa. Yleisurheilu vei kuitenkin pidemmän korren, kun Francis perusti veljensä kanssa oman harjoitusryhmän vuonna 1999.
Jamaika tunnetaan tänä päivänä pikajuoksutähdistään, jotka ovat voittaneet vuosien varrella lukuisia arvokisamitaleja. Saarivaltion väkiluku on noin 2,8 miljoonaa, mutta maa on saavuttanut historiansa aikana jo peräti 159 yleisurheilun MM-mitalia. Menestys ei ole koskaan vain yhden valmentajan ansioita, mutta tässä tapauksessa Francisin merkitystä on vaikea korostaa liikaa.
MVP:n presidenttinä toimivan
Bruce Jamesin mukaan Francis omisti koko elämänsä yleisurheilulle.
- Stephen Francis muutti jamaikalaista urheilua parempaan suuntaan. Hän osoitti, että jamaikalaisvalmentajat voivat tehdä jamaikalaisjuoksijoista maailman parhaita,
James kommentoi.