Jami Kinnunen heitti uuden ennätyksensä - kesällä avautuu mahdollisuus tehdä huimaa yleisurheiluhistoriaa


Kolmannen polven huippukeihäänheittäjä Jami Kinnunen on tunkeutumassa mukaan taisteluun EM- ja olympiapaikoista.
Etusuora: 16.05.2024 08:28Yleisurheilu
Jami Kinnunen heitti uuden ennätyksensä - kesällä avautuu mahdollisuus tehdä huimaa yleisurheiluhistoriaa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Jami Kinnunen.
Jami Kinnunen, 29, heitti keskiviikkona Jyväskylässä uuden ennätyksensä 81,36. Kinnusen aiempi ennätys ja uran ainoa yli 80 metrin kaari oli 81,06 vuodelta 2021.



Jamin isoisä Jorma Kinnunen on keihäänheiton olympiahopeamitalisti Mexicosta 1968. Hänet muistetaan myös Tampereella kesällä 1969 syntyneestä ME-kaaresta 92,70.

Jamin isä ja valmentaja Kimmo Kinnunen saavutti keihäänheitossa MM-kullan 1991 sekä MM-hopean 1993. Olympialaisissa hän ylsi kolmesti finaaliin ja parhaimmillaan neljänneksi Barcelonassa 1992.

Miesten keihäänheiton olympiaraja Pariisiin on kivenkova 85,50. Hyvin todennäköisesti näin kauas ei kuitenkaan tarvitse heittää, sillä olympialaisiin otetaan mukaan yleisurheilijoita myös ranking-järjestelmän kautta.

Kesäkuussa Roomassa järjestettävien EM-kisojen tulosraja miesten keihäänheitossa on 83,00, johon Jami Kinnusella on Jyväskylän ennätysheiton perusteella hyvät mahdollisuudet toukokuun myöhemmissä kilpailuissa. Tämän hetken Suomen kausitilastossa Kinnunen on toisena edellään vain 83,99 heittänyt Oliver Helander.



Jos Jami Kinnunen yltää olympiaedustajaksi Pariisiin, tekee Kinnusen perhe poikkeuksellista yleisurheiluhistoriaa. Heistä tulisi hyvin todennäköisesti maailman ensimmäinen suku, jossa on ollut yleisurheilun olympiaedustajia suoraan kolmessa alenevassa polvessa.

Lähimmäksi tätä saavutusta on päästy italialaisessa Ottozin suvussa. Eddy Ottoz saavutti olympiapronssin 110 metrin aidoissa Mexicossa 1968. Hänen anoppinsa Gabre Gabric oli osallistunut kiekonheittoon Berliinissä 1936 ja Lontoossa 1948. Eddyn poika Laurent Ottoz kilpaili puolestaan aitajuoksijana Barcelonassa 1992 ja Atlantassa 1996.

Suomesta ei myöskään vielä löydy sellaista sukua, jossa olisi ollut yleisurheilun arvokisaedustajia suoraan kolmessa alenevassa polvessa. Kalevan kisoissa mitaleille ovat yltäneet 400 metrin juoksuun erikoistuneen Backin suvun isoisä Rolf, tämän poika Tomas sekä Tomasin poika Erik. Heistä arvokisoihin on yltänyt ainoastaan Rolf Back, joka oli voittamassa Suomelle 4 x 400 metrin EM-hopeaa Bernissä 1954.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.