Sivu sisältää mainoslinkkejä
Jelena Isinbajeva tähyää kolmanteen olympiakultaan
Etusuora: 05.04.2015 19:56Yleisurheilu
.jpg)
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Seiväshyppytähti Jelena Isinbajeva suunnittelee jättävänsä kilpakentät ikimuistoisella tavalla.
Isinbajeva voitti vuonna 2013 kolmannen maailmanmestaruutensa kotiyleisönsä edessä ja vetäytyi tämän jälkeen kilpakentiltä. Seuraavana vuonna Isinbajeva synnytti esikoisensa sekä asteli alttarille yhdessä keihäänheittäjä Nikita Petinovin kanssa. Nyt kilpakentille paluuta tekevä venäläistähti valoittaa suunnitelmiaan paluulle.
Alkavalla yleisurheilukaudella Isinbajevan ei ole tarkoitus kisata, vaan keskittyä fysiikkansa parantamiseen. Sen sijaan olympiavuodelle ME-nainen on asettanut asianmukaisia tavoitteita.
- Tähtään maailmanennätykseen ja olympiakultaan, mikäli päätämme panostaa täysillä Rioon, Isinbajeva täräyttää Bolshoy magazinelle.
Isinbajevalle ei kuitenkaan riitä pelkkä olympiakulta, vaan jättääkseen jälkensä pitkäksi aikaa yleisurheilun historiaan, tähtää hän samalla nykyisen maailmanennätyksen (506) parantamiseen.
- Haaveilen myös 5.10 ylityksestä, mutta toisaalta epäilen, että 5.15 on naishyppääjille maksimikorkeus, Isinbajeva kertoo.
Isinbajeva palkintokaapista löytyy muun muassa kaksi olympiakultaa (2004, 2008), kolme maailmanmestaruutta (2005, 2007, 2013) ja EM-kulta (2006). Lisäksi venäläistähti on tehnyt lukuisia ylityksiä ME-korkeudesta.
Kaupallinen yhteistyö
Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella
MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain
MTV Katsomo+ Urheilusta.
Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.
MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:
- Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
- Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
- Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
- MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta
Hanki katseluoikeus ja
nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.
