Johannes Høsflot Klæbo on mukana Lake Placidin maailmancupissa.
Johannes Høsflot Klæbo osallistuu sittenkin maailmancupin finaaliin Lake Placidissa, vaikka valmistautuminen jää poikkeuksellisen haastavaksi. Asian vahvistaa Norjan yleisradioyhtiö
NRK.
Norjalaistähti teki päätöksensä tiistain harjoituksen jälkeen ja matkustaa Yhdysvaltoihin keskiviikkona. Aikataulu on tiukka, eikä viiden tunnin aikaeroon sopeutumiselle jää juuri aikaa.
– Ymmärrän, ettei valmistautuminen ole optimaalinen pitkän matkan ja aikaeron vuoksi. Haluan silti olla mukana maailmancupin finaalissa, Klæbo sanoo NRK:lle.
Klæbo sai viime viikolla lievän aivotärähdyksen kaaduttuaan Drammenin sprintissä. Tämän vuoksi hän joutui jättämään väliin
Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailun ja siirsi päätöstään USA:n matkasta.
Norjan maajoukkueen lääkäri
Ove Feragenin mukaan tilanne on kuitenkin kehittynyt positiivisesti.
– Hän on palannut asteittain normaaliin harjoitteluun ilman oireita. Tutkimusten jälkeen olemme todenneet, että hän on valmis kilpailemaan, Feragen kertoo.
Klæbo on jo varmistanut sekä
hiihdon maailmancupin kokonaisvoiton että sprintticupin. Lake Placidissa hänellä on mahdollisuus tehdä historiaa voittamalla myös distanssicup.
Hän on distanssicupissa tällä hetkellä vain kolme pistettä perässä
Harald Østberg Amundsenia ennen kauden päätöskilpailuja. Lake Placidissä hiihdetään vieläpä erittäin hyvin Klæbolle sopivat matkat: 10 km (p) väliaikalähtö sekä 20 km (v) yhteislähtö.
NRK:n mukaan alun perin Klæbon oli tarkoitus osallistua myös useisiin mediatilaisuuksiin Yhdysvalloissa, mutta nämä suunnitelmat peruttiin loukkaantumisen vuoksi. Häntä olivat pyytäneet haastatteluun muun muassa CNN, NBC, The New York Times ja The Wall Street Journal.
Katso myös: Lake Placid maailmancup 2026 - Ohjelma, Joukkueet & Info