Tässä on todellinen palautujaihme - SM-mitali peräkkäisinä päivinä kahdessa rajussa kestävyyslajissa


Mäntästä kotoisin oleva Juho Ylinen ylsi erikoislaatuiseen tuplaan viikonloppuna käydyissä SM-kilpailuissa.
Etusuora: 16.10.2023 06:14Yleisurheilu
Tässä on todellinen palautujaihme - SM-mitali peräkkäisinä päivinä kahdessa rajussa kestävyyslajissa
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic

Pian 26 vuotta täyttävä Juho Ylinen saavutti pronssin lauantaina Vantaalla juostulla SM-maratonilla. Jyväskylän Kenttäurheilijoita yleisurheilussa edustavan Ylisen aika uran debyyttimaratonilla oli 2.23.00.

Vain vuorokausi myöhemmin sunnuntaina Ylinen osallistui Kouvolassa käytyyn 26,7 kilometrin pituiseen suunnistuksen erikoispitkän matkan SM-kilpaan. Suunnistuksessa Ikaalisten Nousevaa-Voimaa edustavan Ylisen palautuminen edellisen päivän urakasta onnistui, sillä myös tästä kilvasta irtosi SM-pronssi.

Jo edellisenä viikonloppuna Ylisellä riitti ponnisteltavaa, sillä hän voitti Kolilla käydyn Vaarojen maratonin miesten 43 kilometrin sarjan ajalla 3.40.06. Näin ollen miestä voi Suomen oloissa poikkeuksellisena kestävyyslahjakkuutena.

Lahden Kalevan Kisoissa Ylinen sijoittui 10 000 metrillä kuudenneksi ajalla 30.34,49.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuurheilusta suorana lähetyksenä.