Juoksijatoivo Markus Teijulan kauden päätavoite on nuorten EM-kisoissa – ”Finaalissakin voisi olla hyvä mahdollisuus”

Markus Teijulan kauden päätavoite on nuorten EM-kisoissa – ”Finaalissakin voisi olla hyvä mahdollisuus”


Juoksija Markus Teijulan vuoden päätavoite on 22-vuotiaiden EM-kisat. Lupaavassa kehitysvaiheessa oleva Naantalin Löylyn menijä haluaa hakea kovuutta kansainvälisistä kisoista.
Joel Sippola: 17.03.2019 18:02Yleisurheilu
Markus Teijulan kauden päätavoite on nuorten EM-kisoissa – ”Finaalissakin voisi olla hyvä mahdollisuus”
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Markus Teijula.
Markus Teijulan viime vuonna juoksema 800 metrin ennätys 1.48,10 ei herätä suuressa yleisössä riemunkiljahduksia. Kyseinen aika oli kuitenkin paras suomalaisnoteeraus sitten vuoden 2012, jolloin Niclas Sandells rykäisi sadasosan paremmin.

Neljä vuotta sitten 17-vuotiaiden SE:n pinkoneelle Teijulalle viime kesä oli muutenkin harppaus eteenpäin. Kasilla hän paineli kolmesti alle 1.50. Kalevan kisoissa nuorukainen pamautti tuplamestariksi voittamalla sekä 800 että 400 metrin matkat.

- Vielä muutama vuosi sitten katsoin muun muassa Ville Lampista ja Jaakko Laaksoa ylöspäin. Nyt he ovat jääneet ennätyksissä taakseni, 21-vuotias juoksija miettii.

Nopea ja kirikykyinen Teijula on keskittynyt tänä talvena kestävyyspuolen hiomiseen.

- Pitkiä lenkkejä sekä alku- ja loppuverkkoja on hieman pidennetty. Mitään hirvittäviä harppauksia ei ole kuitenkaan tehty, jotta ei tule loukkaantumisia.

”Finaalissakin voisi olla hyvä mahdollisuus”


Teijulalle vuoden ykkösjuttu olisi päästä heinäkuussa Ruotsin Gävlessä järjestettäviin 22-vuotiaiden EM-kisoihin. Kasin tulosraja on tasan 1.49. Sen alle hän on juossut uransa aikana kahdesti. Pari vuotta sitten hän oli mukana 19-vuotiaiden EM-kisoissa.

- Itse en ole kovin useasti juossut alle 1.50. Vaatii heti alkukesästä onnistuneen juoksun, ettei siitä rajasta tulisi mörköä.

Jos ja kun Teijula nähdään Gävlessä, arvokisojen kaltaisissa taktiikkajuoksuissa suomalaisen kiriherkkyys voisi nousta isoon rooliin.

- Mitä niistä aiemmista kisoista oppi, finaalin ajat eivät tule olemaan järkyttävän kovia. Itse olen palautunut hyvin monipäiväisissä kisoissa.

- Jos mahdolliset välierät pystyisi selvittämään, finaalissakin voisi olla hyvä mahdollisuus. Olettaen, etteivät ajat tule olemaan kovempia kuin 1.48, hän viittaa Gävleen.

Kansainvälisten kisojen perässä


Gävlen kisat palvelisivat mahdollisia tulevaisuuden aikuisten arvokisakoitoksia ajatellen. Jo pari vuotta sitten ikäluokkansa EM-kisoissa hän sai esimakua kansainvälisestä kisameiningistä.

Viime kesänä tehty kisareissu Iso-Britanniaan oli hänelle avartava kokemus.

- Minulle tuli pienenä shokkina, että siellä tönittiin niin kovaa. Käsien käyttö oli erilaista. Siellä asenne juoksuun on hieman erilainen, kun taas Suomessa annetaan paremmin tilaa.

- Se parin vuoden takainen kisa Italiassa paras oppikokemukseni tähän asti. Siellä oppi juoksemaan oikeasti röyhkeässä porukassa.

Teijulan mukaan kehityksen jatkumisen kannalta olennaista on reagoida järkevästi eteen tuleviin haasteisiin.

- Jos treeneissä ajat eivät ole haluamalla tasolla, on tärkeä tietää, mistä se johtuu. Kyllä sitä kehitystä tulee, jos treenit menevät hyvin eikä ole sairastumisia tai loukkaantumisia.

Lue myös


Katso kaikki uutiset