Jussi Kanervo arvokkaaseen voittoon Yhdysvalloissa


Jukka Moisio: 24.04.2015 19:36Yleisurheilu
Jussi Kanervo arvokkaaseen voittoon Yhdysvalloissa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Jussi Kanervo voitti college-urheilijoiden mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa Penn Relays -tapahtumassa Philadelphiassa. Kanervon voittoaika koleassa kelissä ja voimakkaassa tuulessa oli 50,18. Toiseksi sijoittui Kanervosta 1,65 sekuntia jäänyt Desmond Palmer (USA), joka on juossut matkan tänä vuonna aikaan 49,59. 21-vuotiaan Kanervon ennätys on pari viikkoa sitten juostu 49,78, jolla hän alitti urallaan ensimmäistä kertaa 50 sekuntia. Penn Relaysin voittoaika on Kanervon uran toiseksi paras.

- Olisin halunnut juosta alle 50 sekunnin, mutta olosuhteet olivat vaikeat ja kilpailu todella aikaisin, kommentoi Kanervo aamulla yhdeksältä juostua kisaa.
- Heräsin aamuneljältä. Olen Suomessa tottunut kylmään ja tuuliseen keliin. Ehkä kylmyys haittasi enemmän joitain muita, mutta en kilpailuissa ajattele kuin omaa suoritusta.

Pennsylvanian yliopiston järjestämä Penn Relays on Yhdysvaltain perinteikkäin yleisurheilukilpailu, jota on järjestetty vuosittain jo vuodesta 1895 alkaen. Nykyään viisipäiväisen tapahtuman aikana käydään yli 300 kilpailua, joihin osallistuu noin 15 000 urheilijaa. Penn Relays on myös maailman vanhin ja suurin viestijuoksutapahtuma. Edellinen suomalaisvoittaja tapahtumassa on Jussi Heikkilä, joka voitti 400 metrin aitajuoksun vuonna 2007 ajalla 51,06.

Kanervon kommentit: gamecocksonline.com
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta