Keihäsjännitystä keskiviikon ratoksi - nämä herrat tappelevat MM-mitaleista


Harri Piironen: 25.08.2015 21:48Yleisurheilu
Keihäsjännitystä keskiviikon ratoksi - nämä herrat tappelevat MM-mitaleista
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Suomalaisittain kutkuttava miesten keihäänheiton MM-finaali käynnistyy huomenna klo 14.05. Tässä katsaus finaalin osallistujiin.

Andreas Hofmann GER (karsinnassa 86,14)

Karsinnassa vakuuttavasti ennätys. Kilpaillut tällä kaudella viidesti, ja ylittänyt 80 metriä vain kahdesti. Urallaan vain kahdessa kisassa yli 84 metriä. Räpelsi viime vuonna EM-finaalissa 77-metrisen, tällä kertaa vuoden kokeneempi. Työnsi tammikuussa kuulaa yli 17 metriä.

Ryohei Arai JPN (84,66)

Karsinnan perusteella saumoja yli 85 metrin kaariin. Kilpaillut tänä vuonna vain kahdesti ja molemmilla kerroilla ylittänyt 84 metriä. Ei kokemusta isoista arvokisoista, joten finaalissa saattaa hieman tutista.

Julius Yego KEN (84,46)

Karsinta osoitti, että on kovassa kunnossa. Neljästi tänä vuonna yli 85 metriä. Nappiheitolla 90 metrin korvilla, perusonnistumisellakin 86-87 metriä. Osoitti Moskovan MM-finaalissa (4:s) olevansa myös arvokisaheittäjä, mutta silloin ei ollut ennakkosuosikin paineita.

Vitezslav Vesely CZE (83,63)

Ensimmäisellä heitolla vakuuttavasti finaaliin. Kilpaillut tänä vuonna yhdeksän kertaa ja heittänyt viidesti yli 85 metriä. Viisi kertaa peräkkäin arvokisoissa neljän parhaan joukossa, niin luultavasti nytkin.

Tero Pitkämäki FIN (83,43)

Kilpaillut tänä vuonna 12 kertaa, aina yli 82 metriä ja kuudesti yli 85 metriä. Finaalin kokenein heittäjä paiskaa nytkin yli 85 metriä, mutta voi olla, että kultamitaliin vaaditaan kauden paras kaari (89,09).

Braian Toledo ARG (83,32)

22-vuotias argentiinalainen on historian ensimmäinen eteläamerikkalainen heittäjä miesten keihään MM- tai olympiafinaalissa. Karsinnassa maansa ennätys, mutta urallaan vain kolmesti yli 80 metriä. Saumoja jatkokierroksille onnistumisella. Etelä-Amerikan ennätys on Paraguayn Edgar Baumannin 84,70 vuodelta 1999.

Thomas Röhler GER (83,23)

14 kilpailua tänä vuonna, yhdeksän kertaa yli 82 metriä, mutta vain kahdesti yli 85 metriä. Kuortaneen 89-metrinen osoitti, että nappiheitolla keihäs on kaukana. Kahdet edelliset arvokisat menneet oppirahojen makseluun, mutta nyt ladannee 85 metrin tuntumaan.

Ihab Abdelrahman EGY (82,85)

Karsinnassa vakuuttavasti ensimmäisellä finaaliin, vaikka juoksuvauhti on hidas ja valmistuminen on ollut lehtitietojen mukaan rikkonaista. Kymmenen kilpailua tänä vuonna, viidesti yli 82 metriä ja kahdesti yli 85 metriä. Urallaan vain viidessä kisassa yli 85 metriä.

Antti Ruuskanen FIN (82,20)

Karsinta jätti kysymysmerkkejä, mutta arvokisafinaaleissa Ruuskanen on aina ollut tasaisen varma. Kymmenen kisaa tänä kesänä, kahdeksan kertaa yli 82 metriä ja neljästi yli 85 metriä. Mitaliodotukset kasvaneet viime vuoden ja Porin ennätysheiton jälkeen, mikä asettaa Ruuskasen itselleen uuteen tilanteeseen

Kim Amb SWE (81,63)

Kilpaillut tänä vuonna viidesti, neljästi yli 80 metriä ja kahdesti yli 82 metriä. Jatkokierroksille pääsy olisi onnistuminen. Heittänyt urallaan neljästi yli 84 metriä ja on nyt lähellä ennätyskuntoaan (84,61).

Risto Mätas EST (81,56)

Heitti taitojensa ylälaitaan jo karsinnassa. Tänä vuonna neljätoista kilpailua, joissa viidesti yli 80 metriä ja kerran yli 82 metriä. Hyvä arvokisaheittäjä, onnistui myös Moskovassa 2013 ja Zürichissä 2014.

Johannes Vetter GER (80,86)

Kilpaillut yksitoista kertaa tänä vuonna, ylittänyt 80 metriä seitsemästi ja 83 metriä kolmesti. Paiskaa nytkin yli 80 metriä, mutta paikka jatkokierroksille olisi jo erinomainen onnistuminen.
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta