Kestävyysjuoksutoivo Camilla Richardsson hakee Jukka Keskisalon opissa onnistumista kauden tärkeimmällä hetkellä


Joel Sippola: 25.03.2018 20:25Yleisurheilu
Kestävyysjuoksutoivo Camilla Richardsson hakee Jukka Keskisalon opissa onnistumista kauden tärkeimmällä hetkellä
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Estejuoksussa EM-finaaliin tähtäävä Camilla Richardsson hakee huvin vuoksi myös vitosen kisarajaa.

Estejuoksija Camilla Richardssonin viime kesän alku herätti lupauksia koko kautta ajatellen. Tuolloin hän paranteli kauden ensimmäisessä 3000 metrin estekisassaan ennätystään lähes viidellä sekunnilla, jolla hän lunasti kisapaikan Lontoon MM-kisoihin.

Hyvä vire kuitenkin katosi loppukauden aikana ja lisäharmia toi MM-finaalissa nyrjähtänyt nilkka. Richardssonin mukaan kisoihin valmistautumiseen on löytynyt nyt uusi ote, kun Jukka Keskisalo otti syksyllä ohjat urheilijan valmennuksesta. Suorituskykyä yritetään saada paremmin ulosmitattua.

– Olen huomannut ison eron kisoihin valmistautumisessa. Nyt en ole tehnyt juurikaan ratatreenejä ennen kisoja. Yritän pysyä melko tuoreena ennen kisoja, mikä on toiminut nyt hyvin, hän viittaa lyhyeen hallikauteen.

Leireilyä Etelä-Afrikassa

Aiemmin Guy Storbackan valmennuksessa ollut juoksija kertoo, ettei syksyn sekä talvitreenien osalta mitään isoja muutoksia aiempaan ole tehty. Suomessa hän treenaa edelleen Vaasassa, kun taas Keskisalo asuu Joensuussa.

Suomen kamaralla kommunikointia käydään joka toinen päivä. Keskisalo on kuitenkin leireillä mukana, kuten alkuvuodesta Etelä-Afrikan Dullstroomissa.

– Ohjelmassa on paljon määrää, vk-treeniä ja pitkiä vetoja. Tietenkin jotain eroa aiempaan on, mutta muuten melko samanlaista on ollut kuin aiemminkin.

– Etelä-Afrikassa Jukka veti minulle aika kovia treeniä. On hän silti vielä ihan riittävän hyvässä kunnossa, vaasalainen naurahtaa.

Dullstroomissa hän oli mukana ensimmäistä kertaa. Kuukauden leirillä hän harjoitteli muun muassa yhdessä Alisa Vainion kanssa, ja leirin aikana hän sai treeniapua ruotsalaisjuoksijoilta.

Aika pian leiriltä palattuaan hän teki halliennätyksensä niin 1500 metrillä kuin kolmosellakin.

– Tein ruotsalaisjuoksijoiden kanssa vauhtikestävyystreenejä. Pystyin juoksemaan tosi kovaa siellä. Sinne kannattaa lähteä myös ensi vuonna, koska olin nyt tosi hyvässä kunnossa, kun tulin sieltä pois.

Vitosen kisaraja kiinnostaa, esteissä finaali

Maaliskuussa hän on suunnannut Yhdysvaltain Flagstafiin korkean paikan leirille, jossa hän aikoo viipyä puolen toista kuukauden ajan. Ennen Suomeen tuloa siellä on tarkoituksena juosta yksi kympin kisa.

– Juoksen sen lähinnä huvin vuoksi. Kymppi on kuitenkin sellainen matka, jota ei voi juosta kesällä. Haluan kuitenkin nähdä mikä tasoni on sillä matkalla.

Vuoden 2016 Kalevan kisoissa Richardsson urakoi viikonlopun aikana 3000 metrin esteiden lisäksi sekä kympin että vitosen. Vaikka esteet on vuonna 1993 syntyneen naisen päämatka, tulevana kesänä hän haluasi rikkoa myös vitosen EM-rajan 15.40. Tuon matkan nainen on vetänyt parhaimmillaan 15.57.

– Haluan juosta jonkun tosi kovan vitosen kisan. Minun ei ole pakko juosta sen rajan alle, mutta olisi vain hauskaa, jos onnistuisin siinä, Richardsson hymyilee.

Mikäli suorituskyvyn ulosmittaaminen onnistuu, Richardssonin pitäisi päästä EM-finaaliin. Odotettavissa on myös ensimmäinen alle 9.40-alkuinen veto.

Potentiaalia juoksijassa ainakin on. Kolme vuotta sitten alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tallinnassa hän ylsi järkevällä nousujohteisella juoksulla neljänneksi.

– Jos pääsen finaalin, en tiedä, mitä siellä voisi tapahtua. Idea on se, että olen EM-kisojen aikaan huippukunnossa. Luotan siihen, että minulla on potentiaalia juosta vielä kovempaa.

 



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.