Kiekkolupaus Helena Leveelahti idolistaan Sanna Kämäräisestä Olen oppinut Sannalta positiivisen ajattelutavan


Joel Sippola: 10.07.2018 06:56Yleisurheilu
Kiekkolupaus Helena Leveelahti idolistaan Sanna Kämäräisestä Olen oppinut Sannalta positiivisen ajattelutavan
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Helena Leveelahti karsii tänään illalla paikasta naisten kiekkofinaaliin.

Kiekonheittäjä Helena Leveelahti huokui nuorten MM-kisojen aattona luottavaisuutta ja levollisuutta. Maanantaina Ratinan kiekkorinkiin tuntumaan ottanut urheilija sai lisäfiilistä nähdessään ikäluokkansa kilpakumppaneita moldovalaisesta heittäjätähti Alexandra Emilianovista lähtien.

Ja onhan vuonna 1999 syntynyt Leveelahti sellainen urheilija, joka on parhaimmillaan nuorten arvokisoissa.

Vuonna 2016 hän viskasi 17-vuotiaiden EM-kisojen kiekossa pronssia. Vuotta myöhemmin hän pamautti samaisessa lajissa alle 20-vuotiaiden EM-kisojen karsinnassa sen hetkisen ennätyksensä 54,67.

Hyvää tulosta kaivataan tällä kertaa nuorten MM-kisojen karsinnassa.

- Nyt karsinnassa haetaan taas sellaista rauhallista varmaa heittoa, hän toteaa.

Virtain Urheilijoiden heittäjä on uhkunut kisojen alla vahvaa virettä, sillä hän heitti toissa viikolla ennätyksensä 55,02. Hän on ennätystuloksellaan tilaston kahdeksan parhaan joukossa, joten pistesijoille on käytännössä hyvät mahdollisuudet.

Hän kuitenkin ajattelee kisa kerrallaan.

– Karsinnassa tapahtuu paljon. Jotkut mokaavat, toiset pitävät tasonsa ja muut ylittävät ennätyksensä. Olen aina ylittänyt itseni, ja nyt yritän samaa.

Oppia Kämäräiseltä

Viime aikoina kotimaisessa naiskiekonheitossa on ollut hyvä pöhinä päällä. Vuonna 1995 Salla Sipponen rikkoi jo keväällä EM-rajan. Tänä kesänä paluun kilpakentille tehnyt Sanna Kämäräinen toisti saman vähän aikaa sitten.

Tähän kastiin voi lisätä myös nuoren Leveelahden, jolle kisaraja 56 on mahdollista saavuttaa. Kotimaan kilpailutilanne onkin hyvä.

– Se parantaa lajin näkyvyyttä Suomessa. Saadaan hyviä kisoja ja medianäkyvyyttä. Se auttaa jokaista urheilijaa, Leveelahti näkee.

Positiivinen Sanna Kämäräinen tunnetaan pohdiskelevista blogeistaan. Millainen innoittaja hän on Leveelahdelle?

– Olen pitänyt Sannaa yhtenä idoleistani. Olen oppinut Sannalta positiivista ajattelutapaa urheiluun ja elämään. Kun hänellä oli niitä selkävaivoja, sain oppia siitä, miten niitä hoidetaan terveellisesti.

 

 
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta