Klæbo sairaana - ei kilpaile Beitostølenissä


Maastohiihdon kirkkain tähti Norjan Johannes Høsflot Klæbo ei pysty kilpailemaan tulevana viikonloppuna Beitostølenin maailmancupissa sairastumisen vuoksi.
Etusuora: 07.12.2022 09:40Hiihto
Klæbo sairaana - ei kilpaile Beitostølenissä
Kuva: Ruka Nordic -kuvapankki
Johannes Høsflot Klæbo.
Miesten maastohiihtoa alkukauden dominoinut Johannes Høsflot Klæbo joutuu jättämään tulevan viikonlopun maailmancupin kilpailut Beitostølenissä väliin sairastumisen vuoksi.

Klæbo valitteli kurkkukipua jo viime viikonloppuna Lillehammerissa ja hiihti siellä ainoastaan sprinttikilpailun, jonka voitti lauantaina näytöstyyliin. Klæbon poissaolo Lillehammerin kestomatkoilta ei juurikaan norjalaismenestykseen vaikuttanut, sillä ilmaan ykköstykkiäänkin vuonomaa pökerrytti hiihtoyleisöä nappaamalla kolmoisvoiton ja yhdeksän sijaa top kympistä vapaan hiihtotavan kympillä. Perinteisen yhteislähdöstä saldona oli neloisvoitto ja kahdeksan top 10 -sijaa.

Klæbo pyrkii palaamaan maailmancup-laduille Davosissa 17.-18.12. ja aikoo myös hiihtää vuoden vaihteessa käynnistyvällä Tour de Skillä.



Sairastelut kurittivat myös muita maajoukkueita, sillä Beitostølenistä jäävät pois kiertueen kärkinimistä myös muun muassa Suomen Iivo Niskanen ja Ruotsin Ebba Andersson.

Katso myös:

Lähde: NRK
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta