Konkariheittäjä voitti moukarin talvimestaruuden – 17 vuotta putkeen yli 70 metriä


Moukarinheiton Suomen talvimestaruuskisat kilpailtiin sunnuntaina Kaustisella. Miesten mestaruuden voitti Noormarkun Nopsan 37-vuotias Tuomas Seppänen tuloksella 70,15.
Etusuora: 21.02.2024 20:08Yleisurheilu
Konkariheittäjä voitti moukarin talvimestaruuden – 17 vuotta putkeen yli 70 metriä
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Tuomas Seppänen kuvassa vasemmalla vuoden 2018 Ruotsi-ottelussa.
Talvimestaruuskisojen hopeaa pokkasi Tuomas Seppästä 18 vuotta nuorempi Max Lampinen, joka hävisi voittajalle vain kuusi senttiä tuloksellaan 70,09. Seppäselle tiukat senttikamppailut ovat tuttuja, sillä hän on taipunut useamman kerran Kalevan kisoissa hopealle niukalla erolla: esimerkiksi 2013 kultamitali jäi vain viiden sentin päähän. Porilaisella on Kalevan kisoista yhteensä 13 mitalia 2010–2023 muttei yhtään mestaruutta.



Sunnuntain tuloksen myötä Seppänen on heittänyt yli 70 metriä moukaria joka vuosi kaudesta 2008 lähtien. Tällä 17 vuoden putkellaan hän ohitti tilastossa Euroopan mestari Olli-Pekka Karjalaisen, joka ylitti 70 metriä 16 kautena peräkkäin 1998–2013. Saavutus ei kuitenkaan vielä ole suomalaisten ennätys, sillä David Söderberg moukaroi yli 70 metriä 18 vuotena peräkkäin 2001–2018. Söderberg on myös yli 75 metrin kausissa kärjessä, sillä hän ylitti 75 metriä 16 vuotena 2002–2017. Seppänen on kyennyt yli 75 metrin neljänä vuonna.

Suomen ennätyksen 83,30 kesällä 2004 heittänyt Karjalainen ylitti 80 metriä viitenä vuotena peräkkäin 2000–2004, joka on kansainvälisestikin laatuluokan suoritus. Tämän tilaston kärjessä on Valko-Venäjän Ihar Astapkovitš, joka heitti yli 80 metriä ällistyttävästi 20 kautena peräkkäin 1985–2004.



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuurheilusta suorana lähetyksenä.