Korkeushyppääjä Ella Junnila tutustui yleisurheilun supertähden toimintaan: ”Teemme hieman erilaista juttua”


Marraskuussa Kuortaneella Maria Lasitskenen kohdannut suomalainen pääsee nauttimaan kovasta kilpailusta niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.
Joel Sippola: 14.03.2019 16:18Yleisurheilu
Korkeushyppääjä Ella Junnila tutustui yleisurheilun supertähden toimintaan: ”Teemme hieman erilaista juttua”
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Ella Junnila
Viime kesänä korkeushyppypaikalla säväyttänyt Ella Junnila kuuntelee kysymykset tarkkaan. Vastaukset ovat teräviä. Toisen polven yleisurheilulahjakkuutta kuunnellessa tulee erehdyttävästi mieleen hänen äitinsä Ringa Ropo.

Heinäkuussa Joensuun Motonet GP-kisassa syntyneen 192-hypyn jälkeen Junnila on lähes joka kerta yhdistetty tämän kuuluisaan äitiin, joten ei mennä häneen yhtään sen enempää. Sen sijaan keskitytään EM-kisoissa kisanneeseen Ellaan.

Mennyt hallikausi osoitti, ettei Joensuun ennätyshyppy ollut mikään yksittäinen pomppu. Tammikuun alussa hän täräytti halliennätyksensä 190. Aiempina vuosina loukkaantumiset ovat tuoneet säröä harjoituskauteen, mutta nyt hän pääsi ponnistamaan uuteen talveen terveeltä pohjalta.

Syksyllä urheiluun toi vastapainoa työt ompelimossa.

- Sain ylioppilaslakin joulukuussa, jonka jälkeen olen voinut vain urheilla. Syksyllä kävin tekemisen puutteen takia töissä, mutta nyt kevääksi lopetin ne hommat.

Viime kesän suoritusten johdosta myös urheilun ulkopuoliset tahot ovat olleet kiinnostuneita Junnilasta. Hallikauden alussa hän piipahti Arto Nybergin keskusteluohjelmassa.

- Totta kai käyn tuollaisissa tilaisuuksissa, mikäli vain pyydetään. Teen sitä mielelläni, Junnila naurahtaa.

Maailmantähden seurassa


Marraskuussa Kuortaneella koettiin jännittäviä hetkiä. Tuolloin naisten korkeushypyn suvereeni ykkönen Maria Lasitskene piipahti valmentajansa kanssa kansainvälisessä valmennusseminaarissa.

Kaksinkertaisen maailmanmestarin menoa olivat katsomassa Junnila ja toinen suomalaislupaus Jessica Kähärä. Tekniikkatreenien aikana he vaihtoivat muutaman sanan venäläistähden kanssa.

- Osalle se on luontaista, että ollaan hiljaa ja omissa oloissaan, kun keskitytään treeniin, Junnila toteaa.

Junnilan mukaan hänen ja valmentajansa Jouko Kilven lähestymistapa lajiin eroaa venäläiskaksikon filosofiasta.

- Olisi tyhmää jättää tuollaiset tilaisuudet käyttämättä. Me teemme Joken kanssa hieman erilaista juttua, joka eroaa heidän tavastaan.

- Se ei tarkoita, että meillä tai heillä olisi huonoa tekemistä. Ajatustenvaihto on kuitenkin aina hyvästä.

Lajissa nouseva trendi



Junnilan kohdalla tulevan kesän pääjuttu on alle 23-vuotiaiden EM-kisat, jossa hänellä on saumat kolmen joukkoon. Edelliskaudella suomalainen oli tilaston neljäs. Parin vuoden takainen MM-hopeamitalisti, Ukrainan Julia Levchenko kuuluu myös kyseiseen ikäluokkaan.

Tällä hetkellä Euroopassa on tasainen joukko lupaavia nuoria naisia.

- Naisten korkeus on ollut aina hyvin eurooppalainen laji. Tarkoitan sillä sitä, että siellä on paljon eurooppalaisia kilpailijoita, Junnila selittää.

Viime kesä naisten korkeushypyssä oli suomalaisittain lupaava. Junnila jäi sentin päähän SE:stä. Huippulahjakkuus Kähärä ylsi junioreiden EM-tasolla mitaleille. Niin ikään lupaava Elina Kakko ponnisti 188.

Jyväskylän Kalevan kisoissa sijoille 2-4 yltäneet ponkaisivat 186, minkä takia jouduttiin laskemaan rimanpudotuksia. Hallikaudella lajin vahva trendi vain voimistui, kun sekä Junnila että Kähärä selvittivät EM-hallirajan 190.

- Kalevan kisoissa oli kansainvälisestikin huomioiden hyvä taso. Kova kilpailu vain ruokkii kohti hyviä suorituksia.

Ella Junnilalla on hyvät mahdollisuudet rikkoa Kalevan kisojen kisaennätys korkeudessa.
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Ella Junnilalla on hyvät mahdollisuudet rikkoa Kalevan kisojen kisaennätys korkeudessa.

Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta