Naisten moukarin hallitseva maailmanmestari Camryn Rogers heitti torstaina Yhdysvaltojen Austinissa uuden henkilökohtaisen ennätyksensä 81,13.
Kanadan
Camryn Rogers on hallinnut viime vuosina naisten moukarinheittoa rautaisella otteella, eikä tähän ole tulossa muutosta alkukauden tulosten perusteella.
Kansainvälinen ulkokausi on vasta alkutekijöissään, mutta Rogers on jo nyt vahvassa ennätyskunnossa. Kanadalaisheittäjä voitti Yhdysvaltojen Austinissa heitetyn Texas Relays -kilpailun tuloksella 81,13, mikä on myös hallitsevan maailmanmestarin uusi henkilökohtainen ennätys. Rogersin voittoheitto on historian neljänneksi pisin heitto.
Aiemmin pidemmälle on moukaroinut vain lajin maailmanennätyksen haltija
Anita Wlodarczyk, jonka kolme parasta heittoa ovat kantaneet 82,98, 82,87 ja 82,29.
Rogers, 26, on voittanut urallaan jo kaksi maailmanmestaruutta ja yhden olympiakullan. Hänen aiempi ennätyksensä oli viime syksynä Tokion MM-kilpailuissa heitetty tulos 80,51.
Naisten moukarin kotimainen kärkitulos on
Silja Kososen heittämä 73,22.