Kovia pikajuoksutuloksia Euroopan kansallisissa mestaruushalleissa

Kovia pikajuoksutuloksia Euroopan kansallisissa mestaruushalleissa


Jukka Moisio: 28.02.2016 11:02 Yleisurheilu
Kovia pikajuoksutuloksia Euroopan kansallisissa mestaruushalleissa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Suomen lisäksi tänä viikonloppuna kilpaillaan hallimestaruuksista lukuisissa muissa Euroopan maissa. Lauantaina etenkin 60 metrillä nähtiin kovia tuloksia.

Saksan mestari Julian Reus paransi omissa nimissä olleen maansa 60 metrin ennätyksen lukemiin 6,52. Kyseessä on myös hallikauden Euroopan kärkitulos. Christian Blum juoksi Leipzigissä hopealle ajalla 6,60.

Vain sadasosan Reusia hitaammin juoksi Britannian mestari James Dasaolu Sheffieldissä. Hopeamitalisti Andrew Robinson pinkoi ajan 6,54 ja pronssimies Sean Safo-Antwi 6,57.

Naisten 60 metrillä maailman kärkinimi Dafne Schippers vei Hollannin mestaruuden ajalla 7,03, joka jää naisen kauden kärkituloksesta vain kolme sadasosaa. Hopealle juossut Jamile Samuel viiletti hänkin hyvän ajan 7,14.

Myös Saksan mestaruuskisoissa nähtiin hurja tulos, kun pikamatkan mestariksi pyyhälsi Tatjana Pinto ennätyksellään 7,07. Tänä vuonna nainen on lohkaissut 60 metrin ennätyksestään jo 16 sadasosaa. Saksalaisista ovat kautta aikain juosseet kovempaa vain DDR-taustaiset Marita Koch, Silke Möller ja Katrin Krabbe.

Britannian mestaruuskisojen kärkikaksikko oli Asha Philip - Dina Asher-Smith ajoin 7,10 ja 7,15. Ranskan mestariksi Aubieressä pinkoi Marie Josee Ta Lou ajalla 7,12.

Paluuta tekevä Susanna Kallur juoksi ylivoimaiseksi Ruotsin mestariksi Malmössä kauden parhaallaan 7,34. Eroa hopeamitalisti Elin Östlundiin kertyi 19 sadasosaa. Miesten mestari Odain Rose tykitti ennätystään sivuavan 6,62.

Aitajuoksussa Euroopan kärkitulos - Lavillenie ylitti 593

Hyvää vauhtia mentiin myös 60 metrin aitamatkalla. Saksan mestari Cindy Roleder aitoi ennätyksensä 7,88, joka on myös kauden paras eurooppalaisaika. Miesten mestari Erik Balnuweit juoksi saman ajan 7,61 kuin Britannian mestari Andy Pozzi.

Seipäässä Saksan Silke Spiegelburg hyppäsi sentin verran paremman tuloksen (456) kuin Minna Nikkanen Tampereella. Hopeamitalisti Martina Strutz ylitti 451. Tuloksella 450 voitettiin Hollannin (Femke Pluin) ja Tsekin (Romana Malacova) hallimestaruudet.

Tänä vuonna 602 ylittänyt Renaud Lavillenie hyppäsi kauden toiseksi parhaan tuloksensa 593, jolla irtosi ylivoimainen Ranskan mestaruus. Stanley Joseph jäi 30 sentin päähän.

Pituushypyssä Tsekin mestari Radek Juska ylitti sentillä kahdeksan metrin rajan. Hän on nyt hallikauden 14. kahdeksan metrin ylittäjä.

Naisten kolmiloikassa Jeanine Assani Issouf voitti Ranskan mestaruuden sentillä ennen Rouguy Dialloa - tulokset 14,17 ja 14,16. Jenny Elbe vei puolestaan Saksan mestaruuden 14,15 kantaneilla loikillaan. Näillä tuloksilla ollaan hallikauden maailmantilastossa sijoilla 8-10. Kristiina Mäkelä on seitsemäntenä SE-hypyllään 14,20.