fi

Sivu sisältää mainoslinkkejä

Kristiina Mäkelä tositoimiin avauspäivänä - Ibarguen puolustaa maailmanmestaruuttaan


Etusuora: 21.08.2015 13:17Yleisurheilu
Kristiina Mäkelä tositoimiin avauspäivänä - Ibarguen puolustaa maailmanmestaruuttaan
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Suomen MM-joukkueen puhutuin varvas pääsee tositoimiin lauantaina Suomen aikaa kello 14.10. Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä loukkasi varpaansa Hongkongin viimeistelyleirillä ja osallistuminen kolmiloikan karsintaan oli pitkään epävarmaa. Kuitenkin viime päivien tietojen mukaan Orimattilan Jymyn nainen olisi kisakunnossa.

Kolmiloikan finaalipaikasta taistelee Mäkelän lisäksi 27 muuta naista. Finaalin karsintaraja on asetuttu lukemiin 14,25, joka on yksi MM-historian alhaisimmista. Mäkelä on ulkoradoilla hypännyt parhaimmillaan ennätyksensä 14,06 kesäkuussa ja hallissa syntyi Suomen ennätys 14,20.

Finaalipaikkaa ajatellen on 22-vuotiaan Mäkelän mahdollisuudet todettava pieneksi, sillä suomalaisen kauden tulos sijoittuu joukon häntäpäähän. Toisaalta, Moskovassa 2013 karsintaraja oli asetettu lukemiin 14,30, jonka ylitti seitsemän naista ja heikoin tulos, jolla selvittiin 12 joukkoon oli vain 13,88. Vuonna 2011 Daegussa finaaliin vaadittiin 14,15.

Kilpailun ennakkosuosikit tulevat maailman eri kolkista. Viime vuodet kolmiloikkakenttiä hallinnut Kolumbian Caterine Ibarguen on hurjassa voittoputkessa – 28 kilpailua. Tällä kaudella hallitseva maailmanmestari on hypännyt napsun liian kovaan myötäiseen 15,17 ja sallituissa 14,88. Kolumbialaisen suurin haastaja on Venäjän pomppukone Ekaterina Koneva, joka pitää hallussaan maailman kärkitulosta 15,04.

Mikäli kulta- ja hopeamitalit jaetaan edellä mainitun kaksikon kesken, on pronssille runsaasti väkeä tyrkyllä. Näistä mainittakoon olympiavoittaja Kazakstanin Olga Rypakova (14,48), Bulgarian Gabriela Petrova (14,64) ja nykyään Israelia edustava Hanna Knyazyeva-Minenko (14,61).



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain MTV Katsomo+ Urheilusta.

Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
  • Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
  • Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
  • MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.