Ruotsi-ottelun aattona on hyvä tarkastella Suomen joukkueen kokoonpanoa. Aiempien vuosien tapaan listasimme joukkueeseen nimetyt urheilijat seuroittain nähdäksemme, mistä seurasta matkaa eniten väkeä Ruotsia haastamaan.
Lappeenrannan Urheilu-Miehet saa
Suomi-Ruotsi-maaotteluun Tampereelle Suomi-paitaan peräti 11 urheilijaa ja on näin ollen seurojen keskinäisen vertailun ykkönen. Tampereen Pyrintö on viime vuosien tapaan jälleen hyvin edustettuna maaottelussa yhdeksällä urheilijallaan. Myös JKU saa jälleen komean määrän urheilijoita mukaan edustustehtäviin, kahdeksan urheilijaa tällä kertaa.
Alle on listattu seuroja, joilla on mukana vähintään neljä urheilijaa Suomen joukkueessa. Laskuissamme on mukana sekä yleisen sarjan, 17-sarjan että kävelyottelun urheilijat. Esitystapa listauksessa menee siten, että seuran nimen perässä on sulkeissa ensin yleisen sarjan edustajien lukumäärä (myös kävely) ja plussan jälkeen nuorten sarjan edustajien lukumäärä. Seuran nimen alle listatut urheilijat on niin ikään eroteltu kahteen osaan, ylemmäs aikuiset ja alemmas juniorit.
Lappeenrannan Urheilu-Miehet, 11 urheilijaa (7+4)
Arttu Tyystjärvi, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kolmiloikka)
Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kolmiloikka)
Veli-Matti Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kävely)
Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (5000m ja 10 000m)
Saara Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (keihäs)
Elisa Neuvonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kävely)
Tiia Kuikka, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (kävely)
Riina Heikkonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (400m)
Moona Korkealaakso, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (3000m)
Tanja Kokkonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (100m aidat)
Venla Peltola, Lappeenrannan Urheilu-Miehet (keihäs)
Tampereen Pyrintö, 9 urheilijaa (4+5)
Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö (seiväs)
Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö (110m aidat)
Maria Huntington, Tampereen Pyrintö (pituus)
Suvi Helin, Tampereen Pyrintö (kuula)
Joel Turkka, Tampereen Pyrintö (400m)
Julius Mäkinen, Tampereen Pyrintö (1500m)
Jami Siira, Tampereen Pyrintö (seiväs)
Pinja Heinonen, Tampereen Pyrintö (400m aidat)
Nea Lento, Tampereen Pyrintö (kolmiloikka)
Jyväskylän Kenttäurheilijat, 8 urheilijaa (4+4)
Ilari Manninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat (110m aidat)
Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat (110m aidat)
Petteri Monni, Jyväskylän Kenttäurheilijat (400m aidat)
Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat (100m aidat)
Eemil Helander, Jyväskylän Kenttäurheilijat (3000m)
Juuso Peltola, Jyväskylän Kenttäurheilijat (110m aidat)
Alisa Virtanen, Jyväskylän Kenttäurheilijat (800m)
Lotta Mäkinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat (2000m esteet)
Seinäjoen Seudun Urheilijat, 6 urheilijaa (3+3)
Timo Kööpikkä, Seinäjoen Seudun Urheilijat (kuula)
Pyry Niskala, Seinäjoen Seudun Urheilijat (kiekko)
Jenni Kangas, Seinäjoen Seudun Urheilijat (keihäs)
Niilo Mustalahti, Seinäjoen Seudun Urheilijat (100m ja 200m)
Veera Hakomäki, Seinäjoen Seudun Urheilijat (800m)
Emilia Kangas, Seinäjoen Seudun Urheilijat (kuula)
Espoon Tapiot, 5 urheilijaa (3+2)
Tuomo Salonen, Espoon Tapiot (800m ja 1500m)
Hele Haapaniemi, Espoon Tapiot (kävely)
Oskari Perälampi, Espoon Tapiot (kiekko)
Ella Koskiniemi, Espoon Tapiot (1500m)
Kia Laisi, Espoon Tapiot (400m aidat)
Lahden Ahkera, 5 urheilijaa (3+2)
Ossi Kekki Lahden, Ahkera (5000m ja 10 000m)
Hannu Granberg, Lahden Ahkera (3000m esteet)
Salla Laukkanen, Lahden Ahkera (3000m esteet)
Walte Hautala, Lahden Ahkera (2000m esteet)
Sara Niittyviita, Lahden Ahkera (kävely)
Turun Urheiluliitto, 5 urheilijaa (1+4)
Aino Paunonen, Turun Urheiluliitto (400m ja 800m)
Tuure Haapanen, Turun Urheiluliitto (1500m)
Mustafe Muuse, Turun Urheiluliitto (3000m)
Heljä-Viivi Unkila, Turun Urheiluliitto (3000m)
Roosa Naula, Turun Urheiluliitto (keihäs)
Helsingin Kisa-Veikot, 4 urheilijaa (3+1)
Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot (1500m ja 3000m esteet)
Eero Saleva, Helsingin Kisa-Veikot (5000m)
Roni Ollikainen, Helsingin Kisa-Veikot (pituus)
Topias Laine, Helsingin Kisa-Veikot (keihäs)
HIFK-friidott, 4 urheilijaa (3+1)
Nea Mattila, HIFK-friidott (400m ja 400m aidat)
Viivi Lehikoinen, HIFK-friidott (400m aidat)
Annimari Korte, HIFK-friidrott (100m aidat)
Batuhan Yildirim, HIFK-friidott (400m aidat)
Someron Esa, 4 urheilijaa (3+1)
Tommi Holttinen, Someron Esa (seiväs)
Henri Liipola, Someron Esa (moukari)
Minna Nikkanen, Someron Esa (seiväs)
Silja Kosonen, Someron Esa (moukari)
Vasa IS, 4 urheilijaa (3+1)
Kristian Bäck, Vasa IS (pituus)
Frantz Kruger, Vasa IS (kiekko)
Sanna Nygård, Vasa IS (kolmiloikka)
Elin Källberg, Vasa IS (keihäs)
Borgå Akilles, 4 urheilijaa (2+2)
Sara Kuivisto, Borgå Akilles (800m ja 1500m)
Jonni Blomqvist, Borgå Akilles (400m aidat)
Severi Mäntylä, Borgå Akilles (100m)
Isac Wedenberg, Borgå Akilles (200m)