1970-luvun juoksijasuuruus Lasse Orimus täyttää 70 vuotta – hämmästyttävä ”olympiaennätys” on edelleen voimassa


Miesten 5000 metrin Suomen kaikkien aikojen tilastossa toisena oleva Lasse Orimus täyttää huomenna torstaina 70 vuotta.
Etusuora: 01.01.2020 21:52Yleisurheilu
1970-luvun juoksijasuuruus Lasse Orimus täyttää 70 vuotta – hämmästyttävä ”olympiaennätys” on edelleen voimassa
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Kokkolassa 2.1.1950 syntynyt ja Gamlakarleby IF:ää uransa huippuvuodet edustanut Lasse Orimus juoksi ajan 13.18,19 Tukholmassa heinäkuun alussa 1976. Kovempaa on suomalaisista juossut vain Lasse Viren, jonka Suomen ennätys vuodelta 1972 on 13.16,4.

Uransa ainoissa arvokilpailuissa, Montrealin olympialaisissa samana vuonna, Orimus jäi ensimmäisenä 5000 metrillä ensimmäisenä juoksijana ulos finaalista. Orimuksen alkuerässään juoksema aika, 13.23,43, on edelleen paras aika, jolla ei päästy loppukilpailuun olympialaisten 5000 metrillä.

Yleisurheilun MM-kilpailuissa parempi karsiutumisaika on nähty vain yhden kerran: Helsingissä 2005 Belgian Mohammed Mourhit jäi ulos finaalista ajalla 13.22,87. Dohan MM-kilpailussa viime syksynä finaalista jäätiin ulos ajalla 13.26,46, MM-Lontoossa 2017 ajalla 13.28,64 ja Rion olympialaissa 2016 ajalla 13.24,66.

10 000 metrillä Orimuksen ennätys on 28.05,72 vuodelta 1977 ja 3000 metrillä 7.52,8 vuodelta 1976. Työurallaan muun muassa erotiikka-alan liikettä Tampereella pyörittänyt Orimus ei saavuttanut yhtään mestaruutta Kalevan kisoissa, mutta otti kaksi hopeaa 5000 metrillä ja yhden hopean 10 000 metrillä. Vuoden 1976 kakkossija Turun Kalevan kisoissa irtosi Lasse Virenin takana erittäin kovalla ajalla 13.25,52.

Kalevan kisojen 5000 metriä 1976





Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuurheilusta suorana lähetyksenä.