Maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut: Richardsson ja Kiekara mitaleille


Etusuora: 12.11.2016 11:57Yleisurheilu
Maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuskilpailut: Richardsson ja Kiekara mitaleille
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Maastojuoksun Pohjoismaiden mestaruuksista kilpailtiin lauantaina Norjan Kristiansandissa.

Suomalaisittain tasokkainta jälkeä tekivät Suomen naiset. Ruotsalaisen esteässän Charlotte Fougbergin ylivoimaisesti voittamassa juoksussa (7480 metriä) Camilla Richardsson (+34,2) nappasi toisen sijan ja Annemari Kiekara (o.s. Sandell) sijoittui kolmanneksi alle sekunnin Richardssonille hävinneenä. Aino Kivenmäki ja Suvi Miettinen nappasivat sijat 13. ja 16.

Miesten hieman alle 9 kilometrin matkalla voitto meni norjalaisen Ørjan Grønnevigin nimiin. Toiseksi sijoittui ennakkosuosikki Ruotsin David Nilsson (+14,0) ja kolmanneksi Norjan Marius Vedvik (+30,0). Paras suomalainen oli Jarkko Järvenpää yhdeksännellä sijallaan (+1.08,9). Topi Raitanen, Jaakko Piesanen ja Pauli Ruostesaari eivät mahtuneet 15 parhaan joukkoon.

Miesjunioreiden 6000 metrin matkan vei nimiinsä Kristian Holm Jensen. Tanskalaisen ero toiseksi sijoittuneeseen Norjan Stian Aarvikiin oli reilut 11 sekuntia. Suomalaisista parhaan suorituksen esitti Tomi Lehto sijoittumalla kymmenenneksi (+55,9). Niklas Lainto oli 13. (+1.09,1), Robin Ryynänen keskeytti.

Naisjunioreiden 4520 metrin matkalla järjestäjämaa vei kolmoisvoiton triolla Christine NæssStine WangbergMariann Roe. Næssin voittoaika oli 17.15,7 ja voittomarginaali 11 sekuntia. Paras suomalainen oli Aino Kuljukka sijoittuen kahdeksanneksi +37,6 sekunnin päähän voittajasta. Jonna Tanskanen ja Emma Katajalaakso olivat sijoilla 15. ja 16.

Kisasivut: http://www.krsnordic.no



Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2025 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta

Hanki katseluoikeus ja nauti huippuyleisurheilusta suorana lähetyksenä.