Mäkilegenda Jari Puikkonen täyttää 60 vuotta – uran hurjin kevät sisälsi sekä MM-kullan että ruman loukkaantumisen


Mäkihypyn suurmäen maailmanmestaruuden kotikatsomonsa edessä Lahdessa 1989 voittanut Jari ”Janne” Puikkonen täyttää tiistaina 25.6. 60 vuotta.
Etusuora: 24.06.2019 21:56Mäkihyppy
Mäkilegenda Jari Puikkonen täyttää 60 vuotta – uran hurjin kevät sisälsi sekä MM-kullan että ruman loukkaantumisen
Jari Puikkonen
25. kesäkuuta 1959 Lahdessa syntynyt Jari Puikkonen saavutti kolmelle vuosikymmenelle ulottuneella urallaan maailmanmestaruutensa lisäksi henkilökohtaisissa kisoissa myös olympiapronssit suurmäessä 1980 ja normaalimäessä 1984 sekä MM-hopeat normaalimäessä 1982 ja suurmäessä 1985. Joukkuemäessä tuli olympiakulta 1988 sekä MM-kullat 1984, 1985 ja 1987. Keski-Euroopan mäkiviikolla Puikkonen oli kokonaispisteissä kolmas vuosina 1981 ja 1986.

Katso video YLE Areenasta: Jari Puikkosen MM-kulta Lahdessa 1989

Lentomäessä käydyistä kisoista Puikkonen muistetaan erityisesti kahdesta kaudella 1980 – 1981 sattuneesta tapahtumasta. Ensin lahtelainen voitti Oberstdorfissa ensimmäisenä suomalaisena lentomäen maailmanmestaruuden. Kauden päätöksessä Planicassa Puikkonen kuitenkin kaatui hurjannäköisesti reilusti ylipitkän hyppynsä ja hänen nivelsiteensä repeytyivät.

Jari Puikkosen lentomäen MM-kulta ja hurja kaatuminen:



Puikkosen ura huipputasolla kesti 13 vuotta. Lahden MM-kilpailuissa 1978 hän sijoittui 18-vuotiaana normaalimäessä 12:nneksi. Val di Fiemmen MM-kisojen 1991 suurmäkeen Puikkonen sai paikan hallitsevana mestarina ja sijoittui kisassa 34:nneksi. Mäkiura päättyi myöhemmin samana vuonna Salpausselän kisoissa.

Puikkonen kunnostautui 1990-luvulla muun muassa tv-juontajana ja mäkikisojen kommentaattorina sekä kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana vuonna 1999. Nykyisin hän työskentelee Lahden kaupungin liikuntasihteerinä.

Etusuora onnittelee 60-vuotiasta Jari Puikkosta!
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta