Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut 2025 Norjan Trondheimissa käynnistyvät toden teolla huomenna henkilökohtaisilla sprinttikisoilla.
Pohjoismaisten hiihtolajien olympiamitaleista on kilvoiteltu jo vuodesta 1924 lähtien, ja urheilumuodon MM-historia käynnistyi tätä seuranneena talvena Janské Lázněssa Tšekkoslovakiassa. Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailut täyttävät tänä vuonna siis tasan sata vuotta.
Etusuora on laatinut selvityksen pohjoismaisissa hiihtolajeissa arvokisamitaleille yltäneiden suomalaisten kasvattajakunnista ja -maakunnista.
Maastohiihdossa erityisen vahvoja, runsaasti mitalisteja kasvattaneita maakuntia ovat olleet Pohjois-Savo, Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa. Mäkihypyssä johtava maakunta on ollut Päijät-Häme, ja yhdistetyssä hiihdossa Lappi.
Suomalaisten pohjoismaisten hiihtolajien arvokisamitalistien kasvattajakunnat
Kasvattajakunnaksi, -kaupungiksi tai -kauppalaksi on huomioitu se kunta, kaupunki tai kauppala, josta tulevaa seuraa urheilija on edustanut merkittävimmän osan urastaan ennen 22 ikävuotta. Tuoreimpien vuosikymmenten mitalistien kohdalla on huomioitu se kunta tai kaupunki, josta tulevaa seuraa urheilija on edustanut merkittävimmän osan ikävuosistaan 11 – 17. Tässä artikkelissa mahdollisesti olevista virheistä voi ilmoittaa osoitteeseen toimitus@etusuora.fi tai Etusuora sosiaalisen median kanavien kommenttikentässä.
*= entinen Suomen kunta, kaupunki tai kauppala
Maastohiihto
Pohjois-Savo
Suonenjoki - Kalle Jalkanen, Liisa Suihkonen
Iisalmi - Klaes Karppinen
Pielavesi - Teuvo Laukkanen
Rautalampi - Urpo Korhonen
Kiuruvesi - Paavo Lonkila
*Maaninka - Jari Räsänen
Vieremä - Iivo Niskanen, Kerttu Niskanen
Iisalmi - Olli Remes
Nilsiä - Pauli Pitkänen
*Kangaslampi - Pentti Pesonen
Kuopio - Perttu Hyvärinen
Lappi
Kemi - Pekka Niemi
Turtola/Pello - Eero Mäntyranta
Kolari - Pertti Teurajärvi
Rovaniemi - Pirjo Manninen, Olavi Alakulppi
Ylitornio - Sami Jauhojärvi
Ranua - Taina Impiö
Puolanka - Tuulikki Pyykkönen
Tornio – Jari Isometsä, Niko Anttola
Pohjois-Pohjanmaa
Haapavesi - Tapani Niku, Sauli Rytky
*Revonlahti - Väinö Huhtala
Muhos - Senja Pusula
Kuusamo - Kalevi Oikarainen, Pirkko Määttä
Nivala - Helena Takalo
*Haukipudas - Riitta-Liisa Roponen
Kalajoki - Jussi Kurikkala
Utajärvi - Esko Lähtevänoja
Alavieska - Teemu Kattilakoski
Pohjois-Karjala
*Kesälahti - Lauri Silvennoinen
Tohmajärvi - Siiri Rantanen
Joensuu - Jorma Kortelainen, Sami Repo, Benjam Vanninen
Liperi - Tauno Lappalainen, Martti Lappalainen
Outokumpu - Jaana Savolainen
Ilomantsi - Kaisa Varis
*Eno - Martti Lauronen
Etelä-Savo
*Anttola - Eero Kolehmainen
Juva - Kalevi Hämäläinen
*Sääminki - Arto Tiainen
Mikkeli - Harri Kirvesniemi
Kangasniemi - Virpi Kuitunen
Savonlinna - Viljo Vellonen
Sulkava - Kati Pulkkinen
Kymenlaakso
Virolahti - Veli Saarinen, Väinö Liikkanen
Miehikkälä - Sulo Nurmela, Eeva Ruoppa, Mikko Husu
*Sippola - Heikki Hasu, Alvar Rantalahti
*Vehkalahti - Marjatta Kajosmaa
Kouvola - Ville Nousiainen
Etelä-Karjala
*Joutseno - Matti Lähde
Lemi - Mirja Hietamies
Savitaipale - Toimi Alatalo, Riikka Sarasoja-Lilja
*Simpele - Marja-Liisa Kirvesniemi
*Lappee - Martti Lautala
Pirkanmaa
*Mänttä - Lydia Wideman
*Sääksmäki - Kalevi Laurila
Ikaalinen - Matti Pitkänen, Krista Pärmäkoski
Virrat - Pirkko Korkee
Keski-Suomi
Laukaa - Sirkka Polkunen
Uurainen - Arvo Viitanen, Mirja Lehtonen
Saarijärvi - Eija Hyytiäinen, Adiel Paananen, Riikka Sirviö
*Pihlajavesi - Matti Raivio
Etelä-Pohjanmaa
*Jurva - Hilkka Riihivuori
Isojoki - Arto Koivisto
Kurikka - Juha Mieto
Ilmajoki - Mika Kuusisto
Alavus - Karri Hietamäki
Kainuu
Suomussalmi - Aki Karvonen
Kajaani - Anne Kyllönen, Matti Heikkinen
Ristijärvi - Kari Härkönen
Uusimaa
Espoo - Marjo Matikainen
Lohja - Marjut Lukkarinen, Laura Mononen
Kerava - Jasmi Joensuu
Satakunta
*Ahlainen - Toini Pöysti
*Noormarkku - Kati Sundqvist
Kankaanpää - Ristomatti Hakola
Päijät-Häme
*Nastola - Tapio Mäkelä
Hollola - Aino-Kaisa Saarinen
Lahti - Anselm Knuuttila
Keski-Pohjanmaa
Veteli - Hannu Taipale
Haapajärvi - Mika Myllylä
Varsinais-Suomi
*Vahto - Satu Salonen
Pöytyä - Johanna Matintalo
Pohjanmaa
Vaasa - Joni Mäki
Suomen nykyisten rajojen ulkopuolella
*Sakkola - August Kiuru
*Kurkijoki - Veikko Hakulinen
*Kaukola - Eino Olkinuora
Mäkihyppy
Päijät-Häme
Lahti - Veikko Kankkonen, Jari Puikkonen, Toni Nieminen, Janne Ahonen, Tami Kiuru, Leo Laakso,
Veikko Heinonen, Juhani Kärkinen, Markku Pusenius
Asikkala - Niilo Halonen
*Nastola - Veli-Matti Lindström
Lappi
Rovaniemi - Antti Hyvärinen, Tuomo Ylipulli, Ensio Hyytiä, Paavo Lukkariniemi, Raimo Ylipulli,
Jouko Törmänen, Harri Olli
Pohjois-Savo
Kuopio - Ari-Pekka Nikkola, Risto Laakkonen, Mika Laitinen, Janne Happonen, Matti Pietikäinen, Arttu Lappi
Leppävirta - Keijo Korhonen
Keski-Suomi
Jyväskylä - Matti Nykänen, Jani Soininen, Risto Jussilainen, Paavo Vierto
Jämsä - Pentti Kokkonen
Pohjois-Pohjanmaa
*Haukipudas - Matti Hautamäki
Taivalkoski - Tapio Räisänen
Satakunta
Harjavalta - Vesa Hakala
Etelä-Karjala
*Joutseno - Ville Kantee
Kymenlaakso
*Kuusankoski - Aulis Kallakorpi
Kainuu
Kajaani - Pekka Suorsa
Yhdistetty
Lappi
Rovaniemi - Martti Huhtala, Jukka Ylipulli, Hannu Manninen, Tapio Nurmela, Janne Ryynänen, Aarne Valkama
Päijät-Häme
Lahti - Jari Mantila, Esko Järvinen, Lauri Valonen, Pauli Salonen, Jorma Etelälahti, Jouni Kaitainen
Pohjois-Savo
Suonenjoki - Rauno Miettinen
Siilinjärvi - Ilkka Herola
Pohjois-Pohjanmaa
Kuusamo - Anssi Koivuranta
Pohjois-Karjala
Lieksa - Jaakko Tallus, Samppa Lajunen
Keski-Suomi
Jyväskylä - Antti Kuisma
Etelä-Karjala
*Joutseno - Paavo Korhonen
Kainuu
Kajaani - Jouko Karjalainen, Jyri Pelkonen
Kymenlaakso
*Sippola - Heikki Hasu