Menettääkö Paavo Nurmi jo tänä iltana asemansa Pohjoismaiden kaikkien aikojen yleisurheilijana?


Norjan Jakob Ingebrigtsen uhmaa Paavo Nurmen asemaa Pohjoismaiden kaikkien aikojen yleisurheilijana.
Etusuora: 23.08.2023 17:28Yleisurheilu
Menettääkö Paavo Nurmi jo tänä iltana asemansa Pohjoismaiden kaikkien aikojen yleisurheilijana?
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Jakob Ingebrigtsen nuorten MM-kisoissa Tampereella.


Norjan pian 23 vuotta täyttävä suurjuoksija Jakob Ingebrigtsen lähtee ykkösuosikkina tänään Budapestissa juostavaan miesten 1500 metrin finaaliin.

Ingebrigtsenin saldo ulkoratojen arvokisoista ennen tätä iltaa on yksi olympiakulta, yksi MM-kulta ja neljä EM-kultaa. Lisäksi hänellä on maastojuoksussa kaksi EM-kultaa ja sisäratojen EM-kisoista viisi mestaruutta.

1920-luvun suomalainen suurjuoksija Paavo Nurmi nousee kaikkialla maailmassa korkealle, kun aletaan listata planeetamme historian parhaita urheilijoita kaikki urheilumuodot huomioon ottaen.

Nurmella on kuusi henkilökohtaista olympiakultaa sekä kolme olympiakultaa joukkuemuotoisista kilpailuista. Hänen aktiivivuosinaan ainoat arvokilpailut olivat olympialaiset neljän vuoden välein.

Kylmä yksilökilpailuista tulleiden kultamitalimäärien laskeminen on siis nostamassa Jakob Ingebrigtseniä juoksijalegendamme ohi. Ingebrigtsen on kuitenkin vielä ilman olympialajien ME-tulosta, joita Nurmi teki virallisesti viisi.

Kuuteen henkilökohtaiseen ulkoratojen arvokisakultaan on pohjoismaalaisista yltänyt myös seitsenottelija Carolina Klüft vuosina 2002 - 2007.

Budapestin MM-kisojen 400 metrin aitajuoksun ennakkosuosikille Karsten Warholmille ulkoratojen arvokisakulta olisi jo kuudes, ja seiväsfinaaliin samasta positiosta lähtevälle Armand Duplantisille viides. He ovat lajeissaan ME-urheilijoita.



Vähintään kolme henkilökohtaista ulkoratojen arvokisakultaa voittaneet pohjoismaiset yleisurheilijat


6 henkilökohtaista kultaa

UrheilijaLajiKullat
Paavo Nurmikestävyysjuoksu6 olympiakultaa
Carolina Klüftseitsenottelu1 olympiakulta, 3 MM-kultaa, 2 EM-kultaa
Jakob Ingebrigtsenkestävyysjuoksu1 olympiakulta, 1 MM-kulta, 4 EM-kultaa


5 henkilökohtaista kultaa

UrheilijaLajiKullat
Andreas Thorkildsenkeihäänheitto2 olympiakultaa, 1 MM-kulta, 2 EM-kultaa
Karsten Warholm400 m:n aidat1 olympiakulta, 2 MM-kultaa, 2 EM-kultaa


4 henkilökohtaista kultaa

UrheilijaLajiKullat
Lasse Virenkestävyysjuoksu4 olympiakultaa
Hannes Kolehmainenkestävyysjuoksu4 olympiakultaa
Eric Lemmingkeihäänheitto3 olympiakultaa, 1 väliolympiakulta
Wilson Kipketer800 metriä3 MM-kultaa, 1 EM-kulta
Christian Olssonkolmiloikka1 olympiakulta, 1 MM-kulta, 2 EM-kultaa
Armand Duplantisseiväshyppy1 olympiakulta, 1 MM-kulta, 2 EM-kultaa
Trine Hattestadkeihäänheitto1 olympiakulta, 2 MM-kultaa, 1 EM-kulta



3 henkilökohtaista kultaa

UrheilijaLajiKullat
Ville Ritolakestävyysjuoksu3 olympiakultaa
Matti Järvinenkeihäänheitto1 olympiakulta, 2 EM-kultaa
Ilmari Salminen10 000 m1 olympiakulta, 2 EM-kultaa
John Mikaelsson10 km:n kävely2 olympiakultaa, 1 EM-kulta
Daniel Ståhlkiekonheitto1 olympiakulta, 2 MM-kultaa

Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta