Miesten esteet on yksi Paavo Nurmi Gamesin kiinnostavimmista lajeista.
Paavo Nurmi Gamesin lähestyessä julkaisemme lajikohtaisia ennakkoja.
Miesten 3000 metrin esteet on luokiteltu
Paavo Nurmi Gamesin A-kategorian kisaksi, mikä tarkoittaa erityisesti kisassa menestyville paksumpaa lompakkoa: Kisan voittaja kuittaa 5000 dollaria eli noin 4800 euroa. Kakkoselle on luvassa vajaat 3000 euroa ja kolmannelle vajaat 2000 euroa. Kisan kahdeksan ensimmäistä palkitaan.
Suomalaisittain laji on yksi illan kiinnostavimmista otatuksista, sillä edellisvuosien tapaan kisassa nähdään lajin ykkösnimemme
Topi Raitanen. Myös toinen suomalainen
Hannu Granberg on kisassa mukana. Granbergille kyseessä on kauden ensimmäinen estekisa.
Eemil Helander loukkaantui Belgiassa käydyssä estekisassa, eikä hän ole kisassa mukana.
Raitanen on jo lunastanut lippunsa
Eugenen MM-kisoihin sekä
Münchenin EM-kisoihin, joten hänellä ei ole näiden osalta tuloksentekopaineita. Toistaiseksi jyväskyläläisellä on tältä kaudelta allaan kaksi estestarttia: Doha 8.38,75 ja Ostrava 8.24,62. Näiden kisojen välissä Raitanen juoksi hyvän sileän kolmosen Lahden Motonet GP:ssä 7.53,61.
Raitanen on tottunut menestymään mylvivän turkulaisyleisön edessä: Edellisenä kahtena vuotena hän on voittanut kilpailut nousujohteisilla juoksuilla ajoilla 8.19,57 (2021) ja 8.22,45 (2020). Kaudella 2019 suomalainen oli kolmas silloisella ennätyksellään 8.21,47. Tänä päivänä Raitasen ennätys kirjataan 8.16,57 (2020).
Paavo Nurmi Gamesiin on aikaa vielä 10 päivää ja on mahdollista, että Raitanen kilpailee ennen PNG:tä vielä 9.6.
Rooman Timanttiliigan estekisassa, jonka hän oli ilmoittanut yhdeksi alkukesän tavoitekisakseen.
Raitanen on ehdottomasti Turun kisan suosikkeja, mutta kauden tilastojen valossa kisan kovin nimi tulee Etiopiasta, kun tämän hetken maailmantilaston kakkospaikkaa pitävä
Hailemariyam Amare saapuu Turkuun. 25-vuotias etiopialainen takoi jo 20-vuotiaana ajan 8.13, kunnes alkoi viiden vuoden hiljaisempi jakso, joka päättyi viikko sitten Ostravassa huippuaikaan 8.07,12. Amare kilpailee ennen Paavo Nurmi Gamesia ainakin
Rabatin Timanttiliigassa sunnuntaina.
Amaren kanssa samaisessa Ostravan kilpailussa ajalla 8.17,52 neljänneksi juossut
Abraham Seme on niin ikään mukana Turun illassa. Etiopialaisen ennätys on viime vuodelta 8.12,11.
Edellä mainittujen etiopialaisten lisäksi kisassa on mukana kaksi muuta miestä, joiden ennätykset lymyilevät 8.15 alapuolella.
Lawrence Kemboin kauden paras 8.26,70 on peräisin Dohan Timanttiliigan haastavista olosuhteista, eikä hän ole kisannut Dohan jälkeen. Ennätyksen 8.11,65 omaava Marokon
Mohammed Tindoufti nähtiin Raitasen tavoin viime vuonna Tokion olympiafinaalissa (13:s). Ulkoratakauden Tindouft avaa maanantaina kotikonnuillaan Rabatin Timanttiliigan estekisassa.
Ruotsista on tullut viime vuosina useita juoksijoita, jotka ovat painelleet esteet alle 8.25. Yksi heistä on
Vidar Johansson, joka avasi ulkoratakautensa Ostravassa juoksemalla ajan 8.32,84. Toinen ruotsalainen
Simon Sundström saapuu paikalle varmasti mietteliäin fiiliksin, sillä viime vuonna 8.21,50 ennätyksen juossut ruotsalainen kaatui ja loukkasi itsensä samaisessa kilpailussa.
Kaikkien aikojen kovin Suomessa juostu esteaika on 8.10,15, jonka
Moses Kiptanui juoksu Helsingin GP:ssä 1998. Tilastojen valossa ulkomaalaismenijöillä – erityisesti Amarella – on oivat mahdollisuudet juosta kovinta kyytiä ikinä Suomen maaperällä. Kaikkien aikojen kovin suomalaisen kotimaassaan juoksema esteaika on
Tapio Kantasen 8.17,87 (1975).
Miesten esteet - Lähtölista Paavo Nurmi Games 2022
Urheilija | PB |
Hailemariyam Amare 🇪🇹 | 8.07,70 |
Lawrence Kemboi 🇰🇪 | 8.11,26 |
Mohammed Tindoufti 🇲🇦 | 8.11,65 |
Abraham Seme 🇪🇹 | 8.12,11 |
Topi Raitanen 🇫🇮 | 8.16,57 |
Vidar Johansson 🇸🇪 | 8.18,31 |
Samuel Firewu 🇪🇹 | 8.19,82 |
Ole Hesselbjerg 🇩🇰 | 8.20,42 |
Ben Buckingham 🇦🇺 | 8.20,95 |
Simon Sundström 🇸🇪 | 8.21,50 |
Jacon Boutera 🇳🇴 | 8.26,60 |
Hannu Granberg 🇫🇮 | 8.47,62 |