Keskiviikkona 3.6. BBC esitti doping-aiheisen dokumentin nimeltään Catch Me If You Can. Dokumentti sisältää erittäin rankkoja syytöksiä
Mo Farahinkin valmentajana toimivan maineikkaan yhdysvaltalaisvalmentaja
Alberto Salazarin ja hänen suojattinsa, 10 000 metrin olympiamitalistin
Galen Ruppin kytköksistä dopingiin.
Jo aiemmin on liikkunut huhupuheita siitä, ettei Salazarin tallin tekeminen kestä kaikilta osin päivän valoa. Esimerkiksi vuonna 2013 The Wall Street Journalin julkaiseman artikkelin mukaan huomattava osa Salazarin suojateista on diagnosoitu kärsivän kilpirauhasen liikatoiminnasta, vaivasta, joka tyypillisimmin ilmenee vanhemmilla naisilla, ennemmin kuin nuorilla huippu-urheilijoilla. Edellä mainittu artikkeli nosti Yhdysvalloissa tuolloin kestävyysjuoksupiireissä pienoista polemiikkia. Salazarin suojattien kilpakumppanit olivat tuolloin äänekkäästi näreissään ja hämillään asiasta.
BBC:n dokumentissa väitteiden tueksi on hankittu sisäpiirin tietoa. Muun muassa Nike Oregon Projectin entinen apulaisvalmentaja
Steve Magness yhdessä Salazarin entisten suojattien
Kara ja
Adam Goucherin kanssa ovat rohkeasti astuneet kameran eteen dokumenttia varten. Lisäksi dokumentissa on jututettu useita muitakin entisiä Oregon Projectiin kytköksissä olevia henkilöitä, joista valtaosa ei kuitenkaan halunnut tuoda nimeään julki.
BBC:n tuotoksessa esitettävien syytöksien mukaan Salazar ja Rupp olisivat syyllistyneet muun muassa testosteronin käyttöön jo vuosien ajan. Lisäksi Magnessin mukaan Salazar teetätti Niken laboratorioilla erikseen testejä testosteronivoiteiden käytön suhteen tarkoituksenaan saada selville, kuinka paljon voiteita voi käyttää ennen kuin dopingtestit antavat positiivisen tuloksen. Dokumentissa tuodaan myös ilmi Salazarin hankkineen urheilijoilleen erityisluvan vaativia lääkkeitä vailla todellisia lääkityksellisiä tarpeita.
https://www.youtube.com/watch?v=a61rS4jN3As
(Dokumentti on kokonaisuutenaan erittäin mielenkiintoinen ja katsomisen arvoinen. Jos kuitenkin haluat nähdä vain Salazaria koskevan osan, niin se alkaa 33 minuutin kohdalta.)
Salazarista
Alberto Salazaria voisi henkilönä verrata uskonlahkojen karismaattisiin johtajahahmoihin. Kuten Kara Goucher dokumentissa toteaa, Salazar oli hänellekin aikanaan kuin isä. Sama on tilanne myös Ruppin suhteen. Salazar on luotsannut Galenia jo 14 vuoden ajan. Myös Ruppin haastatteluista paistaa usein hyvin syvä luottamus ja arvostus Oregon Projectin isähahmoa, Salazaria kohtaan.
Salazarilla on vaikutusvaltaisia ystäviä Niken isoista kihoista aina perustajasta Phil Knightista lähtien. Albertoon luotetaan ja hänellä on Yhdysvalloissa yleisurheilupiireissä paljon valtaa, jota hän ei myöskään tunnu epäröivän käyttää. Yhtenä esimerkkinä vallankäytöstä on 2014 Yhdysvaltain hallimestaruuskilpailut, joissa Salazar voimakkaan, lähes väkivaltaan asti yltyneen protestoinnin seurauksena sai hylätyksi sekä naisten että miesten 3000 metrillä yhden urheilijoidensa kanssakilpailijan. Myöhemmin tuomioita muutettiin.
Mitä vaikutusvaltaan tulee, niin kertovatpa huhupuheet jopa Salazarin kehottaneen Yhdysvalloissa dopingtestaajia palaamaan testaamaan urheilijoitaan seuraavana päivänä uudemman kerran.
Salazar ja hänen ryhmänsä tunnetaan monista teknologisesti edistyksellisistä harjoitusmetodeista ja -laitteista. Erikoislaitteet kuten cryosauna ja vedenalainen juoksumatto lienevät tunnetuimpia Salazarin ryhmän high tech-menetelmistä. Osa huipputason kestävyysjuoksua lähemmin seuraavista ihmisistä on kuitenkin jo pidempään ollut näistä teknologisista menetelmistä sitä mieltä, että ne toimivat ainakin osittain silmänkääntötemppuina viemällä huomion toisaalle taustalla todella tapahtuvista asioista.
Dokumentin herättämiä reaktioita
Kovia syytöksiä esittäneen dokumentin jälkimainingit löivät sosiaalisessa mediassa huippujuoksijoiden keskuudessa. Suuri osa twitterissä olleista kommenteista antoi arvostusta Goucheria ja Magnessia kohtaan rohkeudesta tulla asian suhteen julki. Kovia arvosteluja sateli Salazarin ryhmää kohtaan suunnalta jos toiseltakin. Muun muassa
Nick Willis sekä
Paula Radcliffe olivat innokkaita kommentoimaan tapahtumia twitterissä. Oregon Projectin maileriässä
Matt Centrowitz puolestaan otti voimakkaan puolustuskannan strategianaan ”hyökkäys on paras puolustus”.
pic.twitter.com/iFtGKiEJ6o
— Matthew Centrowitz (@MattCentrowitz)
3. kesäkuuta 2015
Thank you
@BBCMarkDaly for providing a safe platform for
@karagoucher and
@stevemagness to share their stories.
— Nick Willis (@nickwillis)
3. kesäkuuta 2015
I wonder how many professional athletes are genuinely surprised by the news coming out about Alberto Salazaar
— Dai Greene (@DaiGreene)
3. kesäkuuta 2015
Very disturbing allegations tonight. Worrying that Blood Passport increasingly relied on by our sport apparently still has a long way to go
— Paula Radcliffe (@paulajradcliffe)
3. kesäkuuta 2015
lähteet: The Wall Street Journal, BBC, Jumping-The-Gun.com, Propublica.org, LetsRun.com