Sivu sisältää mainoslinkkejä
Mo Farahin valmentajan vierailu Suomessa peruuntui dopingkohun vuoksi
Etusuora: 16.07.2015 19:33Yleisurheilu
.jpg)
Kuva: Olavi Kaljunen/Trackpic
Etusuoran saamien tietojen mukaan, valmentajavelho Alberto Salazarin oli tarkoitus toimia Pajulahden kestävyysseminaarin päävieraana syksyllä. Muun muassa kaksinkertaista olympiavoittajaa Mo Farahia valmentava Salazar, joutui kuitenkin viime kuussa dopingsyytösten kohteeksi, mikä oli omiaan johtamaan Suomen vierailun peruuntumiseen.
Pajulahden kestävyysseminaari on perinteikäs tapahtuma, missä on vuosien saatossa vieraillut lukuisia maailman huippuja urheilijoista valmentajiin. Valmennettavien menestyksellä mitattuna Salazarin vierailu olisi ollut kuitenkin poikkeuksellinen.
Alberto Salazarin valmentajauran merkittävin saavutus on valmennettaviensa Mo Farahin ja Galen Ruppin kaksoisvoitto Lontoon olympialaisten 10 000 metrillä - tämän lisäksi Farah otti vielä 5 000 metrin olympiakullan samoista kisoista. Näiden saavutusten lisäksi Salazar on valmentanut muun muassa lukuisia Yhdysvaltojen mestareita, arvokisafinalisteja ja maan ennätysten haltijoita. Salazar on itsekin saavuttanut MM-hopeaa maastojuoksusta vuonna 1982.
Kaupallinen yhteistyö
Katso huippu-urheilua suorana yksinoikeudella
MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Katso kaikki Timanttiliigan osakilpailut sekä World Athletics Indoor Tour -hallisarjan ja World Athletics Continental Tourin tärkeimmät kilpailut vain
MTV Katsomo+ Urheilusta.
Lisäksi näet muun muassa jääkiekon Liigan ja Mestiksen, rallin MM-sarjan sekä jalkapallon Mestarien Liigan, La Ligan ja Seria A:n kaikki ottelut yksinoikeudella.
MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:
- Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour Gold ja World Athletics Continental Tour Gold
- Jalkapallon Mestarien liiga, Serie A, La Liga, MM-kisat
- Jääkiekon Liiga, Mestis, SHL, MM-kisat
- MM-ralli, ATP-tennis ja paljon muuta
Hanki katseluoikeus ja
nauti huippu-urheilusta suorana lähetyksenä.
