Näin tasokas oli Camilla Richardssonin SE-juoksu - maailmalla mennään lujaa, mutta reitti EM-mitalitaisteluun aukesi


Camilla Richardsson juoksi lauantai-iltana Lontoossa 10 000 metrin uuden Suomen ennätyksen 31.12,78.
Etusuora: 21.05.2023 07:35Yleisurheilu
Näin tasokas oli Camilla Richardssonin SE-juoksu - maailmalla mennään lujaa, mutta reitti EM-mitalitaisteluun aukesi
Kuva: Olavi Kaljunen / Trackpic
Camilla Richardsson.
Annemari Sandellin aiempi 27 vuoden takainen SE-aika Atlantan olympialaisten alkuerästä kohentui lähes 28 sekunnilla.

Viime kesänä Camilla Richardssonin Suomen ennätyksellä olisi otettu sija 16 MM-kilpailuissa ja sija viisi EM-kisoissa. Euroopan taso naisten kympillä on viime aikoina noussut, sillä vuosina 2012 - 2018 SE-aika olisi neljissä EM-kilpailuissa riittänyt aina mestaruuteen.

Maailmantilastossa tuoreella SE-ajalla olisi sijoituttu kauden päätteeksi 31:nneksi 2022 ja 37:nneksi 2021. Euroopan tilastossa sijat olisivat olleet seitsemän ja kahdeksan. Vielä 2010-luvulla Richardssonin ajalla olisi otettu Euroopan tilaston kärkipaikka kauden päätteeksi kuutena eri vuonna. Euroopan kaikkien aikojen tilastossa vaasalainen pääsee juuri ja juuri 50 joukkoon.

10 000 metrin Suomen ennätyksen parantaminen lähes puolen minuutin marginaalilla on ollut kohtuullisen harvinainen temppu. Lajin alkuhämäristä löytyy jopa yli minuutin SE-kohennuksia, mutta Richardssonin lähimpänä vertailukohtana voidaan pitää Juha Väätäisen vuoden 1970 Oulun juoksua, jossa Seppo Tuomisen aiemmasta SE-ajasta lähti 32 sekuntia. Seuraavana kesänä Väätäinen kirmasi EM-kultaan Helsingissä sekä kympillä että vitosella.

Tähän Richardssonin SE-aika olisi riittänyt viime aikoina EM-kisoissa


2022 - Viides
2018 - Kulta
2016 - Kulta
2014 - Kulta
2012 - Kulta
2010 - Hopea

Tähän Richardssonin SE-aika olisi riittänyt viime aikoina maailmatilastossa kauden päätteeksi


2022 - 31.
2021 - 37.
2020 - 13. (koronapandemian takia vähän kilpailuja)
2019 - 21.
2018 - Toinen
2017 - 11.
2016 - 16.
2015 - Yhdeksäs
2014 - Neljäs
2013 - 12.
2012 - 15.
2011 - 11.
2010 - Kolmas

Tähän Richardssonin SE-aika olisi riittänyt viime aikoina Euroopan tilastossa kauden päätteeksi


2022 - Seitsemäs
2021 - Kahdeksas
2020 - Toinen (koronapandemian takia vähän kilpailuja)
2019 - Viides
2018 - Ensimmäinen
2017 - Ensimmäinen
2016 - Toinen
2015 - Ensimmäinen
2014 - Ensimmäinen
2013 - Ensimmäinen
2012 - Kolmas
2011 - Ensimmäinen
2010 - Toinen

Suurimmat yhdessä kisassa tapahtuneet Suomen ennätyksen kohentamiset 10 000 metrin juoksussa


2.47,59 - 33.25,01 - Kristiina Iisakkila - Valkeakoski 1983

1.10,2 - 34.01,8 - Albin Stenroos - Helsinki 1907

41,90 - 32.39,25 - Tuija Toivonen - Kajaani 1984

40,6 - 30.40,2 - Paavo Nurmi - Tukholma 1921

32,2 - 28.19,6 - Juha Väätäinen - Oulu 1970

30,0 - 32.57,0 - Albin Stenroos - ? 1909

29,6 - 31.47,5 - Hannes Kolehmainen - Helsinki 1912

27,62 - 31.12,78 - Camilla Richardsson - Lontoo 2023
Kaupallinen yhteistyö

Katso huippuyleisurheilua suorana yksinoikeudella MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta! Näet muun muassa kovimmat hallikisat ja Timanttiliigan osakilpailut kaudella 2024 ainoastaan MTV Katsomo+ Urheilusta.

MTV Katsomo+ Urheilu -tuotteeseen sisältyvät:

  • Timanttiliiga, World Athletics Indoor Tour ja World Athletics Continental Tour
  • Liiga, Mestis ja muu jääkiekko
  • Mestarien liiga, Serie A, La Liga ja muu jalkapallo
  • MM-ralli, NFL, ATP-tennis ja paljon muuta