Naiset päärooleissa mitalia jahtaavan Mäkelän johdolla perjantaina
Perjantai tarjoaa jälleen tukun suomalaissuorituksia. Kovin sinivalkoinen aalto on päivän karsinnoissa, mutta illan kruunaa naisten kolmiloikan finaali.
Joona Klemi: 10.08.2018 08:33Yleisurheilu
Kristiina MäkeläRiittävätkö moukaristien paukut loppukilpailuun?
Peräti 15 naista on heittänyt päälle 70 metrin tällä kaudella. Suomalaisnaisilta tämä ei ole vielä koskaan onnistunut, mutta mahdollisuuksia siihen on jo Berliinissä. Krista Tervon tulokset ovat heitelleet 63 sekä 69 ja puolen metrin välillä, mutta sentään 66 metriä on ylittynyt useimmissa kisoissa. Vähintään tuollaisia lukemia vaadittaneen myös finaaliin. Omat mahdollisuutensa on myös vastikään oman ennätyksensä (68.79) heittäneellä Inga Linnalla.
Läpäiseekö kukaan seiväskolmikosta karsintasiivilää?
Miesten seiväs kuuluu niihin harvoihin lajeihin, joihin Suomella on täysi edustus. Silti yksikin finaalipaikka olisi lähtökohtaisesti huippusuoritus. Paikkaa loppukilpailussa voidaan odottaa lähinnä Urho Kujanpäältä, joka on vakiinnuttanut tulostasonsa 540-550 korkeuksiin kuluvana kesänä. Sen sijaan Tomas Weckstenin ja Tommi Holttisen tulokset ovat pudonneet tuntuvasti kesän aikana. Molemmat miehet ovat ylittäneet EM-rajan (555) vain hallissa.
Kantaako Kuiviston kiri finaaliin asti?
Tonnivitonen on lähtökohtaisesti Sara Kuiviston sivumatka, mutta toisaalta EM-raja ylittyi tällä matkalla kasia aiemmin. Finaaliin tuskin tarvitsee uutta ennätystä juosta, joten kiriherkällä naisella on hyvät mahdollisuudet loppukilpailupaikkaan. 800 metrillä matka tyssäsi uran toiseksi parhaasta ajasta huolimatta alkueriin, joten paukkuja luulisi jääneen myös pidemmälle matkalle.
Missä menee Rauman raja?
32-vuotiaana arvokisadebyyttinsä tekevä Janica Rauma on parannellut kuluvalla kaudella ennätyksiään useaan otteeseen. Esteissä vain kaksi kilpailua tällä kaudella, joista jälkimmäinen toi uran toisen 10 minuutin alituksen - ensimmäinen on vuodelta 2011. 5000 metrillä ennätys on parantunut molemmissa kauden kilpailuissa kymmenkunta sekuntia. Viimeisin ennätysparannus on vieläpä Kalevan Kisoista, joten myös esteissä voidaan odottaa taas uusia ennätyslukemia. Finaaliin vaadittavat ajat lienevät kuitenkin liian kaukana, vaikka ennätys syntyisi.
Löytääkö Lipsanen lankun?
Simo Lipsaselta on totuttu näkemään kauden pisimpiä loikkia tärkeimmissä kilpailuissa, mutta karsintoihin syttyminen on ollut miehelle haastavaa. Kalevan kisoja lukuun ottamatta Lipsasen loikat ovat kantaneet tällä kaudella vähintään 16.62, joten finaalipaikan pitäisi hoitua rutiinilla, jos vain askelmerkki on kohdillaan.
Liitääkö Lakka uusille ennätyslukemille?
Välierissä Elmo Lakka voi juosta vailla paineita. Tahmeahkosta alkueräjuoksusta jäi varmasti sopivasti hampaankoloon, ja kovassa seurassa on mainio tilaisuus parannella omia ennätyslukemia.
Mäkelä mitalinkiilto silmissä SE:tä rikkomaan
Jo kovatasoisessa karsinnassa vakuuttanut Kristiina Mäkelä metsästää tosissaan uutta Suomen ennätystä finaalissa. Peräti kuusi naista hyppäsi 14.30 tai enemmän karsinnassa ja kaksi yli 14.40:n, joten finaalista on odotettavissa tasokas ja erittäin tasainen kilpailu. Suomen ennätyksellä (nykyinen 14.39) mitali tuskin jää ainakaan kauaksi.
Kiskaiseeko Kangas kuusikymppisen keihäsfinaalissa?
Kauden tasoon nähden jo finaalipaikka oli huippusuoritus. Jenni Kangas oli kuitenkin itse tyytymätön suoritukseensa karsinnoissa, kauden parhaasta huolimatta. Vain neljän sentin päähän jäänyt 60 metrin raja lienee vähimmäistavoite finaalissa. Kyseisen rajan puhkaisulla myös Amsterdamin yhdeksäs sija voi hyvin kohentua Berliinin illassa.
Perjantain ohjelma ja tv-aikataulut (Lähde: yle.fi)
Lähetys alkaa TV2:ssa ja Yle Areenassa kello 10.45
Lähetys alkaa Yle Puheessa kello 12.00
11.00 Moukarinheitto, naiset, karsinta, ryhmä A (Linna)
11.30 Seiväshyppy, miehet, karsinta (Kujanpää, Wecksten, Holttinen)
11.50 Pituushyppy, 7-ottelu, naiset (Huntington)
12.25 200 m, naiset, alkuerät
12.30 Moukarinheitto, naiset, karsinta, ryhmä B (Tervo)
13.00 1 500 m, naiset, alkuerät (Kuivisto)
13.25 3 000 m esteet, naiset, alkuerät (Rauma)
13.40 Kolmiloikka, miehet, karsinta (Lipsanen)
13.50 Keihäänheitto, 7-ottelu, naiset, ryhmä A (Huntington)
14.05 4×400 m, miehet, alkuerät
14.40 4×400 m, naiset, alkuerät
15.05 Keihäänheitto, 7-ottelu, naiset, ryhmä B (Huntington)
20.10 110 m aidat, miehet, välierät (Lakka)
20.22 Korkeushyppy, naiset, finaali
20.32 800 m, miehet, välierät
20.48 200 m, naiset, välierät
21.07 Kolmiloikka, naiset, finaali (Mäkelä)
21.20 800 m, 7-ottelu, naiset (Huntington)
21.25 Keihäänheitto, naiset, finaali (Kangas)
21.50 400 m aidat, naiset, finaali
22.05 400 m, miehet, finaali
22.20 800 m, naiset, finaali
22.35 110 m aidat, miehet, finaali (Lakka)
22.50 1 500 m, miehet, finaali